Tammistonrannan päiväkoti

Tammistonrannan päiväkoti

Tammistonrannan päiväkoti on osa Tammiston toimintayksikköä, johon kuuluu myös Tammiston päiväkoti. Vuonna 2011 perustetussa päiväkodissamme toimii viisi lapsiryhmää 1–6-vuotiaille lapsille. Yksi ryhmistä on integroitu lapsiryhmä. Päiväkodissamme on n. 90 lasta, 15 kasvattajaa sekä kausittain vaihtuva määrä avustavaa henkilökuntaa. Olemme avoinna pääsääntöisesti klo 6-17 (tarvittaessa klo 6-18) ennalta ilmoitettujen hoitoaikojen mukaan.

Tammistonrannan päiväkoti on valikoitunut mukaan OKM:n kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluun, joka koskee kokeiluun valittuja v. 2016-2017 syntyneitä lapsia.
Painotamme toiminnassamme läsnä olevaa toimintatapaa. Teemme työtä lapsi keskiössä häntä kehuen ja kannustaen. Panostamme aloittavan lapsen ja perheen kohtaamiseen varmistaen heille hyvän vastaanoton ja luottamuksen meihin.

Yhteinen oppimisympäristömme

Rakennamme oppimisympäristön selkeäksi ja laitamme riittävän määrän leluja lasten saataville. Lelujen ja tavaroiden paikat ovat kuvitettuina samoin kuin toiminta ja päivän kulku. Oppimisympäristöä arvioimme ja kehitämme jatkuvasti. Äänenvoimakkuuteen kiinnitämme huomiota ovien sulkemisella ja jakotilojen hyödyntämisellä sekä aikuisen läsnäololla. Molemmissa taloissa käytämme ruokailutilaa ja jumppasalia aktiivisesti pitkin päivää. Päiväkotimme sijaitsevat rauhallisella pientaloalueella, jossa luonto on keskeisessä osassa. Tammiston luonnonsuojelumetsä, Numeropuisto ja Haltialan tila ovat pääsääntöiset retkikohteemme. Kirjastoauto käy päiväkodissa kerran kuukaudessa.

Näin huolehdimme lasten hyvinvoinnista

Toiminnallamme luomme positiivisen ja turvallisen ilmapiirin. Puheella, kehon kielellä ja kosketuksella vahvistamme lapselle kokemuksen tulla huomioiduksi ja tuntea itsensä tärkeäksi.Lasten hyvinvointia tukee aktiivinen vuoropuhelu kodin ja kasvattajien välillä. Olemme laatineet toimintayksikön kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelman, jota päivitämme vuosittain.

Varhaiskasvatuksen, kotien ja lapsen tukena käytössämme on useita yhteistyötahoja esim. neuvola. Esiopetuksessa oleville lapsille laaditaan alueellisessa oppilashuoltoryhmässä yhteisöllinen hyvinvointisuunnitelma. Esikoululaisten hyvinvointia tuetaan tarvittaessa myös yksilöllisesti yhteistyössä muiden oppilashuollon tahojen kanssa.

Viestintä ja yhteistyö huoltajien kanssa

Koemme tärkeänä avoimen ja sujuvan tiedonkulun kasvattajien ja perheiden välillä. Kerromme päivittäin vanhemmille lapsen päivästä ja lähetämme perheille tietoa toiminnastamme sähköpostilla sekä ryhmien omien tiedotuskanavien kautta. Teemme toimintaamme näkyväksi kuvien, kertomusten ja lasten tuotosten kautta. Ryhmät tiedottavat perheitä omista viestikäytänteistään kuvaus- ja julkaisuluvan täyttämisen yhteydessä. Muutamissa lapsiryhmissä käytetään suljettua Facebook, WhatsApp tai Instagram -ryhmää viestien ja kuvien välitykseen. Viestintäkäytännöt palautteen perusteella ovat olleet vanhempien mielestä toimivat.

Päiväkodin johtajaan vanhemmat saavat parhaiten yhteyden laittamalla sähköpostia, soittamalla tai jättämällä soittopyynnön. Vuosittain järjestämme toiminnallisen vanhempainillan (epidemiatilanteen salliessa). Päiväkodissa toimii aktiivinen vanhempainyhdistys.

Esiopetus ja valmistava opetus päiväkodissamme

Päivittäinen toiminta-aika: 9.00-13.00

Esiopetuksen lukuvuosisuunnitelma

Ajankohtaista