Vantaan Kesälavalla nähdään Anssi Kela

Paalutori

Vantaan Kesälavan ohjelma on julkaistu. Lavan tunnetuimpana nimenä nähdään Anssi Kela, joka nostattaa tunnelmaa keskiviikkona 30.6.

Toiminta kesälavalla starttaa perjantaina 18.6., kun alkujaan vantaalaiset Kimmo Numminen ja Aapo Niininen, eli Kalevauva laulattaa Vantaa-kappalettaan Myyrmäen Paalutorilla klo 20. Aiemmin avajaispäivänä pääsee osallistumaan torijumppaan sekä harjoittelemaan lavatansseja.

Avajaisviikonlopun lauantain ohjelman käynnistää lapsille suunnattu ohjelma ja Ville Karttunen klo 11, ja avajaiset jatkuvat tanssiaskelien harjoittelulla klo 13. Avajaisviikonlopun ohjelman päättää vuoden 2018 tangokuningas Jarno Kokko yhtyeineen klo 18.

Vantaan kaupunkijuhannusta vietetään Paalutorilla juhannusaattona 25.6. Juhannustansseista vastaa tanssiorkesteri Kuunsilta, ja juhannustaoista huolehtii illan päätteeksi Catharina Zühlke yllätysvieraineen.

Kesälavalla nähdään myös paljon vantaalaisia artisteja ja yhtyeitä, kuten Tom Eklund 30.6., Mäkki 2.7., The Empire Strikes 3.7., Ilari Hämäläinen 9.7., sekä Maarit ja Sami Hurmerinta 17.7. Yleisön lämmittelystä vastaavat nuoret taitelijat ja Vaskivuoren lukion bändit. Kesälavalle on ilmoittautunut suuri määrä toimijoita monilta taiteen aloilta ja ohjelmaa päivitetään jatkuvasti.

Uuteen lentoon pitkähkön tauon jälkeen nouseva rockyhtye Tiisu nousee lavalle vantaalaisten nuorten aikuisten toiveesta perjantaina 30.7. Kesälava suljetaan tämän kesän osalta Vantaan Viihdeorkesteri Ensemblen voimin ja loppubileiden viimeiset tunnit kansaa tanssittaa itse DJ legenda Matti Araksinen 31.7.

Vantaan Kesälavalla on ohjelmaa 18.6.-31.7.2021, ja lavalla järjestetään jopa 50 tapahtumaa. Kaikki tapahtumat tulevat löytymään Vantaan tapahtumakalenterista osoitteessa: tapahtumat.vantaa.fi. Vantaan Kesälavan tuotannosta vastaa Vantaan elävän musiikin yhdistys Velmu ry.

Kesälava on saanut lämpimän ja innostuneen vastaanoton myös muiden paikallisten toimijoiden, kuten Myyrmäki liikkeen ja Vantaan torikauppiasyhdistys ry:n keskuudessa. Monipuolinen ohjelma muodostuu pääosin liikunnasta ja musiikista kaikki ikäryhmät huomioiden.

Julkaistu: 14.6.2021 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter