Liikunnan palvelualue aloittaa virtuaalijumpat marraskuussa

Virtuaalijumpan suunnittelua

Vantaan kaupunki alkaa tarjota perinteisten jumppien lisäksi myös virtuaalijumppia tiistaina 3.11. Jumppaa tulee olemaan tiistaisin ja torstaisin, kaksi erilaista tuntia peräkkäin. Jumpat ovat jatkoa viime keväälle, jolloin Vantaan kaupunki tarjosi poikkeustilan aikana päivittäisiä virtuaalijumppia FressiTV:ssä.

Virtuaalijumpat saivat keväällä todella suuren suosion, ja parhaimmillaan yhdessä lähetyksessä oli mukana jopa tuhat jumppaajaa. Nyt kaupunki toteuttaa lähetykset itse alusta asti.

"Asiakkaat ovat toivoneet viime kevään jäljiltä virtuaalijumpille jatkoa ja nyt vastaamme tähän toiveeseen. Katsotaan millaisen suosion jumpat saavat, jotta voidaan arvioida, millaisella volyymilla näitä tehdään tulevaisuudessa", kertoo liikuntapäällikkö Anton Ahonen.

Kuten viime keväänä, myös nyt jumpat on suunnattu ikääntyneelle väestölle. Tarjolla on viikoittain tuolijumppaa ja erisisältöistä seniorijumppaa sekä kehonhuoltoa. Virtuaalijumppien vetäjinä toimivat Vantaan kaupungin tutut liikunnanohjaajat.

Striimattuun jumppaan osallistuminen on helppoa. Osallistuja tarvitsee vain laitteen, jossa on internetyhteys. Kirjautumista ei vaadita, vaan virtuaalijumppa on saatavilla helposti suoraan kaupungin verkkosivuilta osoitteesta www.vantaa.fi/virtuaalijumpat

Julkaistu: 27.10.2020 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter