Hirviö-aiheinen valopolku valaisemaan kaamosta kulttuuritalo Martinuksen pihalle

Kulttuuritalo Martinus iltahämärässä.

Kulttuuritalo Martinuksen pihaan rakennetaan hirviölyhdyistä muodostuva yhteisöllinen valotaideteos. Valopolku on avoinna 30.10.- 13.12.2020.

Valopolun teemana on hirviöt. Valopolun teoksissa tutkitaan kuvataiteen ja muotoilun avulla poikkeuksellisen korona-ajan herättämiä pelkoja ja huolia. Tuntemusten pohjalta kootaan työpajoissa hirviölyhtyjä, jotka valollaan ja leikillisyydellään tuovat iloa arjen keskelle vuoden pimeimpänä aikana. “Halusimme myös tuottaa riskivapaata taidetta, jota voi kokea esimerkiksi lenkkeillessään ulkona”, kertoo kulttuurituottaja Riikka Kampara.

Valopolun lyhdyt tehdään työpajoissa yhdessä vantaalaisten kanssa. Työpajan ohjaaja Hanna Pohjalainen kertoo, että osallistuakseen ei tarvitse olla edistynyt kuvataiteen harrastaja vaan kuka tahansa voi osallistua. Lyhtyjen kylkeen tehdään myös auditiiviset terveiset, joita lyhtypuistossa kävijät pääsevät kuuntelemaan QR-koodin kautta. Terveisten muoto on vapaa ja ne voivat olla vaikkapa “räppiä” tai muuta musiikkia.

Lyhtypuisto tuotetaan mahdollisimman ekologisesti, sillä lyhtyjen tekoon käytetään pääasiallisesti kierrätysmateriaaleja. Kulttuuritalo Martinus on mukana Ekokompassi-ohjelmassa ja ansaitsi viime vuoden joulukuussa Ekokompassi-sertifikaatin. Samalla kulttuuritalo sitoutui ottamaan huomioon ekologisuuden kaikessa toiminnassaan. Työpajojen rakennusmateriaalit tarjoaa Nihtisillan kierrätyskeskus.

Valopolun avajaiset pidetään kulttuuritalo Martinuksen Halloween-juhlissa pe 30.10.2020 klo 18.

Valopolun työpajat

La 26.9. klo 12-15 Hirviölyhtypaja, Kulttuuritalo Martinus

La 3.10. klo 12-15 Hirviölyhtypaja, Vantaan taidemuseo Artsi

Ilmoittaudu Hirviölyhtypajaan.

Julkaistu: 24.9.2020 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter