Leikkipuistoja uudistetaan - vastaa kyselyyn 12.7.-29.8.

Leikkipuistossa lapsia kävelemässä riippusiltaa pitkin
Myös lasten toivotaan osallistuvan Tikkurilan Pietarinpuiston ja Korson Mikkolan Marsinpuiston leikkipuistoja koskevaan kyselyyn 12.7.-29.8. osallistuvavantaa.fi-sivustolla.

Vantaan viheraluesuunnittelu on aloittanut Pietaryrtinpuiston ja Marsinpuiston leikkipaikkojen kunnostussuunnitelmien laatimisen. Kaupunki toivoo asukkaiden, vanhempien ja erityisesti lasten osallistuvan lyhyeen kyselyyn 12.7.-29.8. puistojen uudistamisesta osallistuvavantaa.fi-sivustolla.

Kysely on toteutettu pääosin kuvavalinnoilla, joka helpottaa vastaamista. Kyselyn tuloksia hyödynnetään puistojen suunnittelussa. Kunnostussuunnitelmien tavoiteaikataulu on valmistua loppuvuodesta 2021. Rakentaminen ajoittuu aikaisintaan vuodelle 2022.

Pietaryrtinpuisto, Tikkurila

Pietaryrtinpuisto on suunnattu lähtökohtaisesti leikki-ikäisille lapsille, joka näkyy välinevalinnoissa. Kunnostuksen yhteydessä puiston vanhat leikkivälineet poistetaan, ja korvataan uusilla. Puiston ympärille rakennetaan aita, joka varustetaan yhdellä sisäänkäyntiportilla. Valaistukseen ei tule muutoksia. Puistoon sijoitetaan myös roska-astiat ja uudet pöytäryhmät.

Osoite: Pietaryrtinpuisto, Pietaryrtintie 12, 01350 Vantaa

Klikkaa suoraan Pietaryrtinpuistoa koskevaan kyselyyn osallistuvavantaa.fi-osoitteessa

Marsinpuisto, Korso

Suunnittelun lähtökohtana on turvallinen ja monipuolinen leikkipaikka. Uudet leikkivälineet sijoitetaan siten, että puiston toinen puoli tulee olemaan pienemmille ja toinen isommille lapsille. Vanhat huonokuntoiset välineet poistetaan ja korvataan uusilla. Aitaan tai valaistukseen ei tehdä suuria muutoksia. Puistoon sijoitetaan myös roska-astioita ja uudet pöytäryhmät.

Osoite: Marsinpuisto, Marsinkuja 4b 01480 Vantaa

Klikkaa suoraan Marsinpuistoa koskevaan kyselyyn osallistuvavantaa.fi-osoitteessa

Julkaistu: 21.7.2021 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter