Vantaan koulujen sisäilmasta huolehditaan ja siitä viestitään aktiivisesti – uusimpana kolme videoklippiä

Sisäilmatutkimuksissa tutkitaan myös riskirakenteet, kuvaaja: Jaana Åberg

Vantaan kaupunki on tuottanut kouluille kolme videoklippiä sisäilma-asioista. Tietoisku on koottu vanhempien toiveesta. Parin minuutin pituiset videoklipit kertovat, miten sisäilmaan liitettyä oireilua käsitellään koulun oppilashuollossa ja kouluterveydenhuollossa. Lisäksi kerrotaan rakennusten sisäilmatutkimuksista.

Sisäilmaoireilun selvittäminen

Jos epäilee, että oppilaan oireet voivat johtua koulun sisäilmasta, asiasta on syytä kertoa kouluterveydenhoitajalle ja rehtorille viivyttelemättä esimerkiksi puhelimitse, sähköpostitse tai Wilman kautta. Sisäilmaoireiluun suhtaudutaan aina vakavasti.

Jokaiselle oppilaalle etsitään aina apua tilanteeseen. On hyvä tietää, että vakavat oireet ovat harvinaisia ja oppilasta pystytään hyvin usein auttamaan omassa koulussa eri toimilla. Oireiluilmoitusten määrä on ollut vähäinen suhteutettuna oppilasmäärään.

  • Vantaalla peruskoulua käy 24 000 oppilasta.
  • Viime vuosina kouluterveydenhuoltoon on tehty lukukaudessa oireilusta 70–120 ilmoitusta (0,5 % oppilaista).
  • Koulun vaihtoon on joutunut sisäilmasyistä muutama oppilas vuosittain.
  • Siirtoja erityisen puhtaaseen sisäympäristöpaviljonkiin on harkittu, mutta tähän ratkaisuun ei ole päätynyt vielä yksikään perhe.
  • Kaikkien aiemmassa oirekyselyssä vuonna 2018 esiin nousseiden koulujen sisäilmatilanne on selvitetty ja tehty toimenpiteitä; olosuhteet ovat nyt tavanomaisia.
  • Vuosittain sisäilmakorjauksia tehdään 10–20 rakennukseen noin 5 milj. eurolla.

Tavoitteena on aina löytää ja korjata rakennuksen sisäilmahaitan syy mahdollisimman pian. Vantaalla on viitisenkymmentä oppilaitosta, joten korjausvuoroa joudutaan usein odottamaan. Tuoreen selvityksen mukaan oireilun määrä on vähentynyt huomattavasti sisäilmakorjausten jälkeen.

Säännöllinen viestintä ja verkkosivujen materiaalit

Koulujen sisäilmatilanteesta tiedottaminen on suunnitelmallista. Jos omassa koulussa on käynnissä sisäilmaselvityksiä, kaupunkiympäristön toimialan sisäilma-asiantuntijat tiedottavat niistä säännöllisesti. Wilman kautta jaettavissa tiedotteissa kerrotaan tutkimusten alkaminen, tutkimusraportista kootut kattavat tutkimustulokset sekä korjaukset. Lisäksi tiedotteissa on yhteystiedot, jos tutkimuksista tai sisäilmatilanteesta jää kysyttävää.

Koulujen tiedotteet kootaan verkkoon Sisäilmatiedotteet-sivulle. Parin viime vuoden aikana sisäilma-asiantuntijat ovat tehneet tiedotteita Vantaalla yli 110 kouluun ja päiväkotiin yli 330 kappaletta.

Vantaa.fi/sisäilma -sivustolle on koottu laaja tietopaketti: videoiden ja tiedotteiden lisäksi muun muassa toimintaohjeet sisäilmaongelmissa ja laaja linkkivalikoima muiden asiantuntijaorganisaatioiden verkkosivuille.

Tutkimusraporttien julkisuus

Julkaisemme Sisäilmatiedotteet-verkkosivulla myös ajankohtaisia tutkimusraportteja. Verkossa julkaistavista asiakirjoista peitämme julkisuuslain mukaan salassa pidettävät kohdat, kuten henkilöihin liitettävissä olevat terveystiedot, sekä tietosuojamääräysten mukaiset kohdat. Tutkimusraportin voi myös tilata osoitteesta kirjaamo@vantaa.fi.

Kuten muidenkin asiakirjojen, myös tutkimusraporttien tavanomaiset tilaukset ovat maksuttomia. Jos pyyntö aiheuttaa erityisen työläitä toimenpiteitä tai on poikkeuksellisen laaja, tutkimusraporttien tilaamisesta voidaan periä kaupunginhallituksen hyväksymän hinnaston mukainen maksu, jolloin asiasta kerrotaan etukäteen.

Sisäilmaongelmat selvitetään yhteistyöllä

Kaupungin tavoitteena on, että kaikki tilat ovat terveellisiä ja turvallisia. Sisäilmaongelmat selvitetään ja niistä tiedotetaan Vantaan suunnitelmallisen käytännön mukaisesti.

Lisätietoja saa oman koulun kouluterveydenhoitajalta ja rehtorilta

sekä sisäilma-asiantuntijoilta osoitteesta sisailma@vantaa.fi

Linkkejä Vantaan sisäilmasivuille

Videot You Tubessa Oppiva Vantaa -kanavalla

Video Kouluterveydenhuollon terveiset: Ota yhteyttä, jos oireilu huolettaa

https://www.youtube.com/watch?v=b_LMLs7lN4I

Video Tuemme yhdessä sisäilmaoireilevaa oppilasta

https://www.youtube.com/watch?v=CYMuGeqC1Fc

Video Vantaan kaupungin sisäilmatutkimukset

https://www.youtube.com/watch?v=UmDvMK499og

Vantaa.fi Koulujen sisäilma -sivu

https://www.vantaa.fi/koulujen_sisailma

Toimintaohje oire-epäilyssä

https://www.vantaa.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/vantaa/embeds/vantaawwwstructure/152043_Huolettaako_sisailma_toimi_nain_valmis_.pdf

Koulujen sisäilmatiedotteet

https://www.vantaa.fi/asuminen_ja_ymparisto/toimitilat_ja_kiinteistot/sisaymparistoasiat/sisailmatiedotteet

Uutinen Sisäilmaoireilu ja olosuhdehaitat vähenivät kouluissa ja päiväkodeissa korjausten jälkeen

https://www.vantaa.fi/uutisia/asuminen_ja_ymparisto/101/0/155487

Hyödyllisiä linkkejä muihin sivustoihin:

Hengitysliitto: sisäilmaongelmat ja epäpuhtaudet

https://www.hengitysliitto.fi/kodin-sisailma-ja-kunnossapito/sisailmaongelmat-ja-epapuhtaudet/

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL): tutkittua tietoa sisäilmasta,

https://thl.fi/web/ymparistoterveys/sisailma

Sisäilmayhdistys: rakennusten terveelliseen ja viihtyisään sisäilmastoon tähtäävä työ

https://www.sisailmayhdistys.fi/

Käypä hoito -suositus: kosteus- ja homevaurioista oireileva potilas

https://www.kaypahoito.fi/hoi50111#nakit

Julkaistu: 16.3.2021 
(muokattu: )