Leikkien kohti kestävää tulevaisuutta

Lapset pitävät käsissään lehtiä
Kuva: Miira Paukku

Kestävät elintavat ja ympäristötietoisuus ovat asioita, joiden oppiminen aloitetaan jo lapsuudessa.

Vantaan varhaiskasvatuksen visio on ”Iloiset, oppivat ja osallistuvat lapset kasvavat kestävään tulevaisuuteen”. Tämä tarkoittaa, että lapsille halutaan antaa valmiudet elää sosiaalisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. Näitä aiheita on hauska ja mielenkiintoista tutkiskella leikin avulla eri oppimisympäristöissä, ja tästähän varhaiskasvatuksessa on kyse.

Ympäristökasvatuksessa perusta on yksilön terveessä ja positiivisessa suhteessa luontoon. Mitä enemmän opimme luonnossa ja luonnosta, sitä paremmin ymmärrämme sen moninaisuuden ja hyväksymme, että ihminen osaltaan kuuluu siihen. Tutustuminen luontoon ohjaa sen arvostamiseen ja huomioon ottamiseen elämäntavoissamme ja valintoja tehtäessä. Siinä mielessä ympäristökasvatusta on tehty varhaiskasvatuksessa iät ja ajat.

Isot tavoitteet

Vuonna 2018 Vantaalla otetiin käyttöön resurssiviisauden tiekartta, joka määrittelee kaupungin ympäristötavoitteet. Tiekartan kolme päätavoitetta ovat: ei päästöjä, ei jätettä, ei ylikulutusta. Tavoitteet ovat isoja, joten niiden strateginen läpivieminen kaupunkitasoisesti on välttämätöntä.

Tavoitteet näkyvät varhaiskasvatuksen toiminnassa eri tavoin. Ollaksen päiväkodissa Ylästössä lajittelua harjoitellaan kierrätysleikin avulla. Kierrätyslokerot kiertävät ryhmästä toiseen ja lapset ovat innoissaan, kun valitsevat jätteelle oikean lokeron. He ovat myös innokkaina harjoittaneet puutarhatoimintaa.

– Kun lapset viljelevät niittykukkia ja maistelevat itse kasvatettuja yrttejä, näkevät he omin silmin luonnon ilmiöitä, kuten että siemenestä kasvaa jotain maukasta syötävää, kertoo
päiväkodin johtaja Hannele Parviainen. Puutarhurintaidot ovat lapsille hyödyksi tulevaisuudessakin ja oppimiskokemukset ovat kauttaaltaan positiivisia.

Luovuutta ja leluja

Yleensä lapset rakastavat askartelua, ja resurssiviisaus kannustaa meidät luovuuteen siinäkin. Viime vuonna, kun poikkeusolojen takia ei järjestetty perinteisiä isänpäiväkutsuja, isänpäivävietto toteutettiin yhteisen askartelun merkeissä. Jokainen lapsi vei kotiin pussin, jonka hän oli itse täyttänyt luonnonmateriaaleilla. Näistä materiaaleista isät ja lapset askartelivat yhdessä kotona. Isät innostuivat tehtävästä ja hienot tuotokset tuotiin päiväkotiin ja laitettiin ikkunaan näytille.

Kun pandemiatilanne sallii, Ollaksessa järjestetään myös lelujen vaihto. Tästä on muista päiväkodeista hyviä kokemuksia. Perheet tuovat tarpeettomia leluja tai muita tavaroita ja vaihtavat niitä keskenään. Näin lapset saavat uusia leluja luonnonvaroja ja rahaa säästäen sekä samalla kokevat kierrätyksen hauskuuden!

Myös Hevoshaan päiväkodissa Hakunilassa osallistetaan perheitä. Päiväkodin johtaja Marika Niittymäki sanoo, että perheitä on tärkeä kannustaa tutustumaan vantaalaiseen luontoon ja sen antimiin. Viime vuonna päiväkodin henkilökunta kehitti tehtäviä sisältäviä rastiratoja, joita perheet pääsivät hyödyntämään QR-koodien avulla.

– Päiväkotimme kaunis ympäristö ulkoilumaastoineen houkuttelee itsessään menemään ulos ja lasten ja opettajien ideat kulkevat lasten mukana myös koteihin, Niittymäki iloitsee.

Varhaiskasvatuksessa resurssiviisautta käsitellään myös ruokatottumusten kautta, koska merkittävä osuus ihmisen ympäristövaikutuksista syntyy ruokailusta. – Lasten on mahdollista ainakin maistaa kasvisruokaa joka päivä, ja ruokahävikin määrää vähennetään lasten kanssa, kertoo ympäristökonsultti Noora Ilola.

Lähes yhtä paljon ympäristövaikutuksista syntyy paikasta toiseen liikkumisesta, joten päiväkotipäivän aikana siirtymät hoidetaan kävellen tai julkisen liikenteen käyttöä harjoitellen. Lisäksi henkilökunnan liikkumista vähennetään etäpalavereiden ja -koulutusten avulla, josta on tullut arkipäivää pandemian rajoitusten myötä.

Tänä vuonna perheitä halutaan ottaa entistä enemmän mukaan varhaiskasvatuksen ympäristötyöhön. Päiväkodeista tullaan kutsumaan perheitä mukaan erilaisiin talkoisiin, tapahtumiin ja tekemisiin.

Julkaistu: 15.3.2021 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter