Kyselyssä Tikkurilan kehityksestä toivottiin lisää palveluja ja nimettiin tärkeitä paikkoja

Tikkurilan keskusta

Kaupunki kysyi keväällä asukkaiden näkemyksiä Tikkurilan kehityksen suunnasta. Osallistuvavantaa.fi-sivustolla julkaistuun kyselyyn vastasi yli 500 henkilöä. Kyselyssä sai kertoa mielipiteensä kaupunkikuvasta, rakentamisesta, liikkumisesta, palveluista ja viheralueista. Lisäksi sai kertoa mm. mitä alueita haluaisi kehittää ja mitä alueita pitää tärkeinä ja miellyttävinä.

Kaupungin palveluista saivat kiitosta erityisesti kirjasto ja Vantaa-info. Parannettavaa löytyi terveyspalveluista ja bussiliikenteestä. Yksityisistä palveluista Tikkurilaan kaivattiin erikoisliikkeitä, kulttuuripalveluita, kahviloita, baareja ja ruokaravintoloita. Yritysten toimintaedellytysten parantamiseksi toivottiin siistimpää ympäristöä, vetovoimaa lisääviä tapahtumia ja hyvää saavutettavuutta, kuten riittävää määrää pysäköintipaikkoja.

Korkea rakentaminen Tikkurilassa jakoi mielipiteet: 51 prosenttia vastaajista suhtautui korkeaan rakentamiseen myönteisesti, 47 prosenttia kielteisesti.

Kysyttäessä, mitä aluetta olisi hyvä kehittää kävelyä suosivammaksi, ehdotettiin usein Tikkuraitin, Männistönpolun ja Asematien akselia. Lisäksi kävelyn ja pyöräilyn olosuhteita Kielotiellä toivottiin kehitettävän.

Kehitettävinä paikkoina mainittiin mm. Peltolantori ja Jokiniemen rakentamattomat alueet. Tärkeinä ja miellyttävinä paikkoina pidettiin erityisesti jokivarren ja Kirjastopuiston alueita. Tikkuraitti ja asemanseutu koettiin yhtäältä tärkeinä ja miellyttävinä ja toisaalta keskeneräisinä ja kehittämistä vaativina alueina. Mainituista alueista Tikkuraitin kunnostus on jo suunnitteilla. Tieto asukkaille tärkeistä paikoista on kaupunkisuunnittelijoille tärkeää, jotta niitä osataan varjella, kun kaupunkia tiivistetään ja kehitetään.

Kyselyllä kerättiin mielipiteitä Tikkurilan kaavarunkotyön tueksi. Kaavarunko on suunnitelma, joka ohjaa tulevaisuuden asemakaavoitusta ja Tikkurilan alueen kaupunkikuvan ja -rakenteen kehitystä. Työ valmistuu vuoden 2020 aikana.

Lue lisää kyselyn tuloksista (pdf)

Julkaistu: 3.7.2020 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter