Kaupunginhallituksen pöydällä myönteisen erityiskohtelun toimintaohjelma

Vantaan kaupunginhallitus kokoontuu 15.11. keskustelemaan Vantaan myönteisen erityiskohtelun toimintaohjelmasta. Ohjelma toteutetaan vuosina 2019–2022, ja sen tarkoitus on vähentää hyvinvointieroja kohdentamalla resursseja ja tukitoimia sinne, missä tuen tarve on tavallista suurempi. Toimintaohjelmaa toteutetaan alueellisesti parantamalla valittujen kohdealueiden viihtyisyyttä yhteistyössä asukkaiden kanssa sekä kohdentamalla palveluja ja tukitoimia näille alueille. Tämän lisäksi toimintaohjelmalla pyritään muun muassa ehkäisemään nuorten syrjäytymistä ja varmistamaan nuorten kotoutumista. Ohjelmaan budjetoidaan vuosittain kaksi miljoonaa euroa. Ohjelmassa on myös kaupunkitasoisia toimenpiteitä muun muassa nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja kotoutumisen varmistamiseksi. Vuodelle 2022 kaupunki ehdottaa tiettyjä jatkavia sekä uusia toimenpiteitä. Kaupunginhallituksen päätettävänä ovat vuoden 2022 päälinjaukset edellyttäen, että valtuusto hyväksyy niitä koskevat budjettiesitykset. (Esityslistan kohta 12.)

Lisäksi kaupunginhallituksen käsittelyssä on Myyrmäen, Tikkurilan, Korson ja Hakunilan valmiusasemien tarveselvitykset. Keski-Uudenmaan pelastustoimen toimintavalmiusaikojen parantamiseksi Vantaalle tarvitaan neljä uutta valmiusasemaa. Vuosina 2022–2026 toteutettavista valmiusasemista laaditaan erilliset tarveselvitykset. Ennakoiden tulevaa hyvinvointialueuudistusta valmiusasemat toteutetaan vuokrahankkeina. (Kohdat 7–10.)

Hallitus käsittelee myös Rosenlundin asemakaavaa, joka koskee aluetta Havukosken kaupunginosassa. (Kohta 19.)

Lue kaupunginhallituksen 15.11.2021 kokouksen koko esityslista.

Julkaistu: 12.11.2021 
(muokattu: )