Maskinkäyttövelvoite kaupungin työpaikoilla poistuu pääosin 11.10. alkaen

Helsingin Espoon ja Vantaan kaupungit luopuvat maskien käytöstä tehtävissä, joissa työskennellään vakiintuneen työyhteisön kanssa tai on mahdollisuus työskennellä väljissä työtiloissa. Henkilöstöä koskeva maskivelvoite koskee edelleen tilanteita, joissa asiakkaille suositellaan maskin käyttöä tai työskennellään riksiryhmäläisten kanssa. Rokottamattomat työntekijät käyttävät aina maskia työskennellessään sisätiloissa.

Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit ovat valmistelleet maskilinjauksen yhdessä. Linjauksen pohjaksi on kuultu kaupunkien tartuntatauti- ja työterveysasiantuntijoita.

Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan henkilöstön ja yksiköissä vierailevien sekä opetuksen maskinkäyttösuositukset jatkuvat toistaiseksi. Opetuksen osalta uudet suositukset vahvistetaan, kun THL, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus ovat antaneet valtakunnallisen suosituksen.

Henkilöstön maskivelvoite koskee tilanteita, joissa

  • asiakkaille suositellaan maskin käyttöä (esim. oppilaitokset, yleisötilaisuudet).
  • työskennellään riskiryhmiin kuuluvien asiakkaiden parissa.
  • paikallisen vaarojen arvioinnin perusteella katsotaan maskin käyttö tarpeelliseksi.

Maskin käyttöä suositellaan työntekijälle aina sisätiloissa, jos hänellä ei ole täyttä rokotussuojaa tai hän ei ole sairastanut koronavirustautia alle kuusi kuukautta aikaisemmin.

Maskisuositus koskee koko henkilöstöä rokotussuojasta riippumatta, kun

  • työntekijä matkustaa joukkoliikenteessä työpäivän aikana.
  • työntekijä työskentelee sisätiloissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa ja, kun hän työskentelee satunnaisten työntekijöiden tai asiakkaiden kanssa. Nämä tilanteet määritellään tarkemmin toimialoilla ja liikelaitoksissa.
  • työntekijä osallistuu sisätiloissa järjestettäviin yleisötilaisuuksiin tai vastaaviin kokoontumisissa, joissa on paljon ihmisiä lähellä toisiaan (esim. koulutukset).

Työntekijän ei tarvitse käyttää maskia, kun hänellä on täysi rokotussuoja tai koronan sairastamisesta saatu suoja ja

  • kun työntekijä työskentelee vakiintuneen työyhteisön tai asiakaskunnan parissa (esim. varhaiskasvatuksessa, toimistotyössä).
  • kun työntekijä voi ylläpitää riittävää etäisyyttä muihin työntekijöihin ja asiakkaisiin, vaikka kyseessä ei olisikaan vakiintunut työyhteisö tai asiakaskunta.

Muita ohjeita henkilöstön maskien käyttöön liittyen.

  • Työnantaja tarjoaa maskeja niille työntekijöille ja niissä työpaikoissa, joissa työnantaja suosittaa tai velvoittaa maskin käyttöä.
  • Työntekijä voi halutessaan käyttää omaa maskia työtehtävistä riippumatta.
  • Työntekijä voidaan vapauttaa velvollisuudesta käyttää maskia, mikäli hänen terveydentilansa on katsottu sitä edellyttävän.

Toimialat ja liikelaitokset voivat tehdä omia tarkentavia linjauksiaan.

Terveysturvallisuudesta huolehtiminen edelleen tärkeää

Työpaikalla työskenneltäessä on edelleen tärkeä muistaa terveysturvallisuudesta huolehtiminen. Tähän kuuluu riittävä väljyys yhteisissä tiloissa, käsihygienian ylläpitäminen ja tilojen siisteydestä huolehtiminen. Työpaikalle saa tulla vain oireettomana. Riskiryhmiin kuuluvien työntekijöiden osalta työn turvallisuuden varmistamisessa saa tarvittaessa apua työterveyshuollosta.

Tarkemmat henkilöstöohjeet maskien käytöstä, etä- ja lähityöstä ja turvallisesta työnteosta löytyvät kaupunkien intraneteistä.

Julkaistu: 8.10.2021 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter