Jääpuikkoja ja lunta katon reunalla

Pelastustiet ja nostopaikat pidettävä kunnossa lumesta huolimatta

Pelastustiet ja nostopaikat tulee pitää esteettöminä, jotta pelastusajoneuvot pääsevät perille ja pystyvät auttamaan avuntarpeessa olevia. Näiltä alueilta lumet tulee siirtää pikaisesti ja huolehtia, että kyseisille alueille ei pysäköidä.

- Pelastustien tarkoitus on mahdollistaa nopea pelastustoiminta hädässä olevalle, joten lumi ei saa tuottaa viivytystä pelastuksen aloittamiselle. Esimerkiksi aivoverenvuoto tai sydänkohtaus, tulipalosta puhumattakaan - edellyttävät pikaista pelastamisen käynnistämistä, toteaa paloinsinööri Jarno Kivistö.

Pelastustiet ja siihen liittyvät nostolava-auton nostopaikat ovat lähtökohtaisesti ensimmäiseksi aurattavia alueita. Pääsääntöisesti kyseiset nostopistepaikat on merkitty pysäköinnin kieltävän merkin lisäksi pelastustie ja/tai nostopaikka lisäkilvellä. Pelastustien leveys tulee aurattunakin olla 3,5 m ja nostopaikkojen koon 6 m x13 m.

Kiinteistöjen palotarkastusten yhteydessä valvotaan henkilöturvallisuuden tasoa, talvella etenkin pelastusteiden ja poistumisreittien kuntoa. Palotarkastuksilla sekä katselmuksilla on havaittu, että lunta on saatettu ajaa tai jättää poistumisteiden eteen, jolloin poistumisturvallisuus vaarantuu. Henkilöturvallisuuden vaarantamisesta pelastuslaitos on antanut yksittäisiä kehotuksia poistumisteiden kunnossapidon turvaamiseksi. Myös jalankulkijoiden huomioiminen ja liukkauden torjunta kiinteistöjen alueella kuuluu kiinteistöjen vastuulle.

Alkaneiden kovien pakkasten johdosta on kasvavana uhkana korostumassa myös lämpövuotojen räystäisiin synnyttämien jääpuikkojen putoamisvaara. Kiinteistö on velvollinen huolehtimaan jalkakäytävän turvallisuudesta ja poistamaan vaaralliset jääpuikot tai tarvittaessa rajaamaan jalkakäytävän käyttöä vaarallisilta kohdilta.

Alkuviikolla ollutta lumimyräkkää tapahtuu eteläisessä Suomessa nykyisin todella harvoin. Viime vuosien leutojen ja vähälumisten talvien takia asia on saattanut jäädä taka-alalle tai jopa unohtua. Lumitilanne Keski-Uudenmaan alueella on pääosin hyvin hallinnassa, mutta yleisten liikenneväylien liikennöitävyys on katuviereen pysäköityjen autojen johdosta ollut rajallista. Teiden kunnossapito on hoidettu resursseihin nähden hyvin, mutta väärin tai huolimattomasti pysäköidyt autot tekevät kunnossapidosta kapeilla tieosuuksilla haasteellista.

Kiinteistöille laadittavissa pelastussuunnitelmissa on pelastuslain mukaisesti velvoite laatia suunnitelma myös poikkeuksellisia olosuhteita varten. Runsas lumen tulo on yksi esimerkkitilanne, johon kiinteistöissä varaudutaan. Tällöin on huolehdittava siitä, että tiellä olevat lumimassat kuljetetaan pois, eikä niitä kerätä ahtaille pelastusteille tai nostolava-auton käyttämille nostopaikoille.

- Asukkaiden, huoltoyhtiöiden, isännöitsijöiden jne. kesken kannattaa käydä asumisen turvallisuuteen ja pelastussuunnitelmiin sekä erilaisiin tilanteisiin varautumiseen liittyvää keskustelua säännöllisesti ja muistutella, että kyseisten säädösten yms. takana on asukkaiden turvallisuus, Kivistö sanoo.

Viite: Pelastuslaki 379/2011 § 11

Julkaistu: 15.1.2021 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter