Kysely Vantaan yrityksille: millaista ilmastoyhteistyötä kaupungilta toivotaan?

Vantaa, Kerava ja Järvenpää kutsuvat alueen yritykset vastaamaan kyselyyn, jonka avulla kaupungit kehittävät ilmastoyhteistyötä yritysten kanssa. Kysely on avoinna 21.11. saakka.

Kaupungit haluavat tehdä yritysten ja organisaatioiden kanssa mahdollisimman sujuvaa ja vaikuttavaa ilmastoyhteistyötä. Yhteistyö voi tarjota yrityksille myös uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Jotta Vantaalla, Keravalla ja Järvenpäässä toteutettava yhteistyö vastaisi mahdollisimman hyvin paikallisiin tarpeisiin, kaupungit selvittävät nyt millaisia odotuksia ja toiveita alueen yrityksillä on. Verkostoa aiheesta kiinnostuneista toimijoista kasvatetaan vähitellen.

Vastaukset vaikuttavat kaupunkien toimenpiteisiin

Kyselyyn vastaaminen on yrityksille erinomainen vaikuttamiskanava. Vastauksia kaivataan kaikenkokoisilta ja kaikkia aloja edustavilta yrityksiltä. Lisäksi vastauksia toivotaan sekä ilmastotyön konkareilta että yrityksiltä, joissa suunnitellaan vasta ilmastotyön ensimmäisiä askelia. Vastaaminen ei edellytä ilmasto-osaamista.

Kyselyssä selvitetään muun muassa,

  • miten yritysten olisi helpompaa tehdä ilmastotyötä
  • millaista yhteistyötä yritykset mahdollisesti haluavat kaupungin kanssa tehdä ja
  • millaisia ilmastoaiheisia tapahtumia yritykset kaupungeilta toivovat.

Vantaa, Kerava ja Järvenpää hyödyntävät vastauksia paikallisen ilmastoyhteistyön mallin luomisessa.

Ilmastotyö on yhteinen asiamme – ja sitä myös odotetaan kaikilta yhä enemmän

Kyselyn lopussa vastaajat voivat halutessaan jättää kaupungille yhteystietonsa ilmastoyhteistyön käynnistämiseksi. Yritys voi esimerkiksi ilmoittaa kiinnostuksensa yhteisen ilmastoaiheiseen tapahtuman suunnitteluun ja toteutukseen.

Yhteystietonsa jättäneitä yrityksiä voidaan lähestyä myös erilaisin puheenvuoropyynnöin sekä hankkeiden kokeiluissa ja pilotoinneissa, tai yhteistyö voi konkretisoitua oppilaitosyhteistyön kautta, josta yritys saa konkreettista apua ja työkaluja ilmastotyöhön. Myös uusia innovatiivisia yhteistyömuotoja voi ehdottaa!

Ilmastotyö on vastuullisuustyötä, jota elinkeinoelämän toimijoilta edellytetään jatkuvasti entistä enemmän. Yhteistyö kaupungin kanssa voi auttaa yrityksiä tunnistamaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja tekemään omasta ilmastotyöstään näkyvämpää: niin paikallisesti kuin laajemminkin.

Yrityskysely on osa Elinkeinoelämän ja kunnan välinen ilmastoyhteistyö -hanketta. Hanke on ympäristöministeriön rahoittama.

Julkaistu: 4.11.2021 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter