Vantaa juhlistaa Tanssin päivää virtuaalisesti 29.4.

Tanssin päivän tallenne julkaistaan torstaina 29.4. klo 12 osoitteessa vantaakanava.fi.

Tanssi kuuluu kaikille – Vantaan kulttuuripalvelut ja eri tanssitoimijat haluavat tuoda poikkeusaikanakin tanssin iloa ja kauneutta koteihin, työpaikoille, ja kouluihin. Kansainvälisestä Tanssin päivästä voi tällä kertaa nauttia Vantaa-kanavalla tallenteena, jossa on koosteita laadukkaista tanssiesityksistä. Tuoreessa Kultturitalo Martinuksessa kuvatussa tallenteessa kuullaan myös kansainvälisen Tanssin päivän julistus 2021, jonka lukevat tänä vuonna tanssijat ja tanssinharrastajat. Juonnettu tallenne on nähtävissä kahden viikon ajan.

Tallenteessa on koosteet seuraavista teoksista:

Anna Pavlova – keisarillinen ballerina Sokoksella, jonka esittää tanssija-koreografi Marja Korhola. Tragikoominen tanssimonologi kertoo vanhasta tanssijasta, joka luulee olevansa kuuluisa ballerina Anna Pavlova. Korhola herättää henkiin kuolevan joutsenen roolista tunnetuksi tulleen pietarilaisen ballerinan viime vuosisadalta. Pavlova-hahmon lisäksi teoksessa vilahtaa tanssihistorian ja 1900-luvun alun kuuluisia henkilöitä, kuten Nijinski, tsaari Nikolai ja tanssin uudistaja Isadora Duncan. Höyhenet pöllyävät, kun teos käsittelee myyttisen tanssijahahmon välityksellä naiseen yhä edelleen kohdistuvia vaatimuksia nuoruudesta, kauneudesta ja notkeudesta.

Vintti - Matti Paloniemi ja Tanssiteatteri Tsuumi. Duetto tarkastelee parisuhteen kestoa, yhteisen ajan pysähtymistä ja tässä olemisen vaikeutta. Koskettavuudestaan ja visuaalisuudestaan kiitellyssä teoksessa nähdään dramatiikkaa, intohimoa sekä ripaus huumoria. Koosteen Vintistä esittävät tanssitaiteilijat Salla Korja-Paloniemi ja Samuli Nordberg.

Suo tihkua vihreä tammi on menestyneen koreografin, Susanna Leinosen, Suomen Kansallisbaletin neljälle tanssijalle koreografioima teos. Tässä oudon karussa tanssiteoksessa liikutaan mystisessä maailmassa. Teoksen liikekieli syntyy kehon vahvuuden ja haavoittuvaisuuden ristiriidasta. Soolo-kohtauksen tanssii Joanna Salmikannas Helsingin tanssiopistosta.

Punainen matto - vantaalaisen balettitanssija-koreografin Anandah Konosen tanssinumero voitti pääpalkinnon Kajaani Dance Festivalilla tänä vuonna. Se voitti myös Kansallisen balettikilpailun oman ikäsarjansa pääpalkinnon vuonna 2020. Konosen lyhytnumeroissa on usein pirteää huumoria ja viehkoa leikkisyyttä. Punaisen maton tanssivat Lotta Arjanne, Julia Ilmo, Mjengwa Mwanana ja Joanna Salmikannas, jotka ovat lahjakkaita Helsingin tanssiopiston ylemmän erikoiskoulutusluokan oppilaita.

Vantaakanava.fi

Jutun kuva on teoksesta Suo tihkua vihreä tammi, kuvaaja Kimmo Jaatinen.

Julkaistu: 16.4.2021 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter