Myyrmäen terveysasema

Poikkeus Myyrmäen terveysaseman toiminnassa

Myyrmäen röntgenin uudet supistetut aukioloajat:

  • ma–to klo 8–13.30, pe 8–12 ei-infektiopotilailla.
  • Ylähengitystiepotilaille kuvausajat ovat ma-to klo: 13.30 - 15.30 ja pe klo 12-14.

Potilaat voivat käydä luuston ja keuhkojen perusröntgentutkimuksissa myös muissa HUS Kuvantamisen röntgeneissä, jotka kuuluvat vapaan liikkumisen piiriin.

Katso lisätietoja kuvantamisen toimipisteistä.

Terveysasemien puhelinpalvelu uudistuu 15.12.2020

Joulun ja vuodenvaihteen poikkeuksia sosiaali- ja terveyspalveluissa

Anna palautetta uudistetusta puhelinpalvelusta

Vantaalaisten käyttöön on avattu palautekanava asiakaspalaute.puhelinpalvelut@vantaa.fi, jonka kautta voi lähettää terveysasemien uudistettuun puhelunpalveluun liittyviä palautteita ja kehittämisideoita.

Palautekanavan kautta voi antaa palautetta esimerkiksi puhelinvalikoiden toimivuudesta. Näin saamme reaaliaikaista palautetta mm. valikoiden toimivuudesta ja voimme teiltä saadun palautteen perusteella muuttaa toimintaa. Emme vastaa palautteisiin henkilökohtaisesti, eikä kanava sovi palauteväyläksi hoitoon liittyvissä asioissa.

Epäiletkö koronavirustartuntaa?

Koronaepäily? Aika testiin helposti netistä. HUS. Varaa aika

Jos sinulla on vain lieviä oireita, voit varata ajan näytteenottoon itse. Vanhempi voi varata Koronabotista ajan koronatestiin myös alle 16-vuotiaalle lapselle. Jos haluat varata ajan jollekin muulle henkilölle, otathan yhteyttä Vantaan koronaneuvontapuhelimeen. Lue lisää Koronabotista ja näytteenotosta HUS:n alueella.

Kaikki terveysasemapalvelut toimivat ajanvarauksella

Koronatilanteen vuoksi voit asioida terveysasemalla vain ajanvarauksella. Vantaan terveysasemien keskitetty palvelunumero 09 839 50 000 on poistunut käytöstä.

Uudet puhelinnumerot 15.12.2020 alkaen

  • Hakunilan ja Länsimäen terveysasemat 09 839 35928
  • Korson ja Koivukylän terveysasemat 09 839 35923
  • Martinlaakson terveysasema 09 839 35924
  • Myyrmäen terveysasema 09 839 35925
  • Tikkurilan terveysasema 09 839 35926

Kiireetön asiointi koronaepidemian aikana

  • Kerro oireesi Klikkaa oire -palvelussa. Olemme yhteydessä 2 arkipäivän kuluessa.
  • Jos epäilet koronavirustartuntaa ja sinulla on vain lieviä oireita, voit varata ajan näytteenottoon itse Koronabotin kautta, tai voit soittaa koronaneuvontapuhelimeen, joka palvelee arkisin klo 8–18 ja viikonloppuisin klo 9–18 numerossa 09 839 50070.
  • Kuulovammaisten asiointi kiireettömissä asioissa Klikkaa oire -palvelun kautta tai tekstiviestillä p. 040 574 4555.
  • Kiireettömissä asioissa (kuten määräaikaiskontrolleissa, tutkimustulosten tiedusteluissa, lääkärinlausunnoissa tai reseptin uusinnassa) voit jättää takaisinsoittopyynnön klo 8–12 välillä oman terveysasemasi puhelinnumeroon.
  • Kiireettömissä asioissa sinua palvelevat
    • farmasistit (lääkitykseen tai reseptin uusintaan liittyvää asiaa)
    • terveydenhoitajat (tablettihoitoinen diabetes, astma, verenpainetauti tai varaat aikaa muistitutkimukseen, elintapaohjaukseen tai työttömien terveystarkastukseen)
    • fysioterapeutit (tuki- ja liikuntaelinvaiva kuten selkä-, niska-, polvi- tai olkapääkipu),
    • sairaanhoitajat ja lähihoitajat muissa asioissa (kuten lääkäreiden ja hoitajien ajanvaraukset, ohjaus ja neuvonta)

Kiireellinen asiointi koronaepidemian aikana muissa kuin koronaan liittyvissä asioissa

  • Jos vaivasi on äkillinen tai tarvitset kiireellistä hoitoa, voit soittaa oman terveysasemasi numeroon klo 8–16. Kiireellisissä asioissa takaisinsoittopyyntö on mahdollista jättää klo 8–10.
  • Katso ohje soittamiseen
  • Päivystys ja terveysneuvonta virka-ajan ulkopuolella: Päivystysapu 116 117
  • Epäiletkö koronavirusta?

Peru aika terveysasemalle

  • sähköisesti Maisa-asiakasportaalissa viimeistään 24 tuntia ennen vastaanottoaikaasi
  • tekstiviestillä numeroon 040 574 4555 viimeistään vastaanottopäivänä klo 8 (kirjoita viestiin nimi, syntymäaika, peruttavan ajan päivämäärä ja aika)
  • Voit perua ajan myös soittamalla omalle terveysasemalle vastaanottoa edeltävänä päivänä kello 16 mennessä.

Martinlaakson terveysasema toimii koronaterveysasemana

  • Martinlaakson terveysasema hoitaa hengitystieoireista kärsiviä potilaita.
  • Jos epäilet koronatartuntaa, soita 09 839 50070 (arkisin klo 8–18 ja viikonloppuisin klo 9–18).
  • Sinulle tehdään puhelimessa hoidon tarpeen arviointi ja varataan tarvittaessa aika lääkärille.
  • Voit kertoa oireesi myös nettipalvelussa ja saat ohjeet, miten toimia.
  • Martinlaakson terveysasema hoitaa hengitystieoireista kärsiviä potilaita 4:ssä kerroksessa. Martinlaakson terveysaseman 5. ja 6. kerrokset palvelevat muissa asioissa vain ajanvarauksella.

Muu asiointi terveysasemilla

HUSLAB palvelee ajanvarauksella

  • Osa HUSLABin toimipisteistä palvelee ajanvarauksella ja osa vuoronumerolla. Tarkista laboratorion tarkemmat tiedot HUSin sivuilta.
  • Varaa aika verkosta: HUSLAB tai p. 09 471 86800 (ma–pe klo 7.30–15.30).
  • Saavu laboratorioon vasta hieman ennen varattua aikaasi
  • Tulethan yksin ilman saattajaa, jos mahdollista.
  • Päivystyspotilaat ja näytepurkkien palautus palvellaan edelleen vuoronumerolla
  • Muutokset on tehty turvallisuutesi vuoksi.

Myyrmäen terveysaseman röntgen

Myyrmäen röntgenin uudet supistetut aukioloajat alkaen ma 29.6.2020:

  • Arkisin ma-to klo klo 8-13.30, pe 8-12 vain ne potilaat, joilla ei ole ylähengitystieoireita tai koronavirustartunnan epäilyä tai koronavirustartuntaa.
  • Arkisin ma-to klo 13.30-15.30 ja pe klo 12-14 potilaat, joilla on ylähengitystieoireita tai koronavirustartunnan epäily tai koronavirustartunta.​
  • WC- tilat eivät ole käytössä iltapäivisin.​

Potilaat voivat käydä luuston ja keuhkojen perusröntgentutkimuksissa myös muissa HUS Kuvantamisen röntgeneissä, jotka kuuluvat vapaan liikkumisen piiriin. Lisätietoja www.hus.fi/hae-rontgenia

Valtakunnallinen Tietoa koronaviruksesta -puhelinneuvonta ja chat

Koronachat Chattineuvonnasta saa yleistä tietoa koronaviruksesta ja se on avoinna arkipäivisin klo 8-21 ja lauantaisin klo 9–15.

Puhelinneuvonta p. 0295 535 535

Henkeä uhkaava sairastapaus

Vakavassa, henkeä uhkaavassa sairaustapauksessa soita aina hätänumeroon 112.

Tietoa koronaviruksesta ja sen ehkäisystä

Myyrmäen terveysasema

Ota yhteys terveysasemaan jonottamatta

Klinik mainos

Klikkaa oireesi nettipalveluun! Sähköisen hoidon tarpeen arvioinnin voit tehdä milloin vain - ilman puhelinjonotusta.

Sähköinen palvelu pyytää sinua kuvailemaan oireitasi, minkä jälkeen ammattilaiset saavat ensitiedot vaivastasi ja hoidon kiireellisyydestä ja ohjaavat sinut oikeaan hoitoon tai tutkimuksiin - esimerkiksi varaavat ajan lääkärin tai hoitajan vastaanotolle. Vaivoja ei tarvitse selostaa useassa paikassa usealle henkilölle.

Siirry sivulla:


Varaa aika netissä
Haluatko kysyä neuvoa tai peruuttaa ajan?
Haluatko uusia reseptin?
Kuurojen ja huonokuuloisten asiointi
Tarvitsetko rokotuksen?
Mittaa verenpaineesi
Ihomuutosvastaanotto
Reuman hoito
Muita terveyspalveluita

Varaa aika netissä

Myyrmäen terveysaseman asiakkaat voivat varata sähköisesti aikoja terveydenhoitajalle, sairaanhoitajalle, diabeteshoitajalle ja perhesuunnitteluneuvolaan. Sähköiset palvelut on tarkoitettu kiireettömien asioiden hoitoon.

Haluatko kysyä neuvoa tai peruuttaa ajan?

Haluatko uusia reseptin?

Voit uusia reseptin sähköisesti www.maisa.fi

Kuurojen ja huonokuuloisten asiointi

Kuurot ja huonokuuloiset vantaalaiset voivat varata tai perua vastaanottoajan tekstiviestillä. Ajan varauksen yhteydessä hoitaja voi lähettää tekstiviestillä vointia koskevia tarkentavia kysymyksiä.

  • Kirjoita tekstiviestiin koko nimi, henkilötunnus ja ajanvarauksen tarpeen syy. Lähetä viesti numeroon 040 574 4555.
  • Voit myös asioida kiireettömissä asioissa Klikkaa oire -palvelun kautta

Tarvitsetko rokotuksen?

Huom! Rokotusvastaanotto toimii vain ajanvarauksella.

Vastaanotolla pistetään perusrokotteita (tetanus-d, polio, MPR) sekä matkailijoiden perusrokotteita (ota omat rokotteet mukaan). Vapaaehtoisiin rokotteisiin tarvittavat reseptit saa lääkäriltä.

Rokotusvastaanotolle voi hakeutua mille tahansa terveysasemalle. Lue lisää rokotuksista.

Mittaa verenpaineesi

Myyrmäen terveysaseman omahoitopiste on 2. kerroksen aulassa 1 ja 6. Omahoitopisteessä voi mitata verenpaineen ja sieltä löytyy erilaisia ohjeita oman hyvinvoinnin edistämiseksi.

Ihomuutosvastaanotto

Näytä epäilyttävää luomea ihomuutospoliklinikalla. Vastaanotoilla arvioidaan yksittäisiä ihomuutoksia, ei ihottumia tai rokkoja.
  • Varaa aika terveysasemalta.
  • Toistaiseksi emme pysty arvioimaan lähettettyjä kuvia. Maisan kautta ei voi siis lähettää ihonmuutoskuvia.
  • Iho-ongelmia voi näyttää myös vastaanotolla oman lääkärikäynnin yhteydessä ja kiireellisissä tapauksissa päiväpoliklinikalla.

Reuman hoito

Omalääkärit hoitavat reumapotilaita terveysasemalla. Myyrmäen ja Tikkurilan terveysasemilla toimii lisäksi reumayksiköt. Omalääkärillä on mahdollisuus konsultoida yksikön reumatautien erikoislääkäriä.

Myyrmäen reumayksikkö palvelee Länsi-Vantaata, Tikkurilan yksikkö Keski- ja Pohjois-Vantaata. Yhteydenotto reumayksikköön tapahtuu oman terveysaseman tiimin kautta. Reumayksikköön tarvitaan lääkärin lähete.

Ajankohtaista