Lajien suojelu Vantaalla

Kukkivia pikkutervakkoja kalliokedolla.

Uhanalaiset lajit

Vantaalla tiedetään elävän säännöllisesti yli 40 valtakunnallisesti uhanalaista lajia. Niistä osa elää aivan ihmisen naapureina urbaaneilla alueilla, osa viihtyy perinneympäristöissä ja osa tarvitsee luonnontilaisia alueita. Vantaalla tehdään säännöllisesti uhanalaisten lajien kartoituksia muun muassa kaavoitustyön yhteydessä. Uhanalaisten lajien elinpaikat otetaan huomioon ympäristönhoidossa. Vantaan luonnonsuojelualueiden verkosto on keskeinen paitsi alkuperäisen luonnon myös uhanalaisten lajien suojelussa.

Liito-orava

Vantaalla liito-oravia on elänyt perinteisesti Kivistön ja Myyrmäen suuralueilla kaupungin länsiosissa. Itäisimmät liito-oravan tunnetut reviirit löytyvät Viinikkalasta sekä Ylästön ja Pakkalan rajamailta lentoaseman eteläpuolella Aviapoliksen suuralueella. Vantaan ensimmäinen havainto liito-oravasta Tuusulanväylän itäpuolella on vuodelta 2020.

Liito-oravien tarkkaa määrää Vantaan kaupungin alueella ei tiedetä. Liito-oravia on varmuudella useita kymmeniä mutta tuskin kuitenkaan yli sataa yksilöä. Liito-oravat elävät monessa paikassa aivan ihmisen naapurissa, mutta kaupunkimetsien pirstoutuneisuus ja puustoisen yhteyksien heikentyminen tai puuttuminen vaikeuttavat eläinten liikkumista. Liiaksi eristyksiin jääneet asuinalueet tyhjenevät liito-oravista, kun uusia liito-oravia ei pääse leviämään ja täyttämään vapaaksi jääneitä elinpiirejä.

Liito-orava on luonnonsuojelulain ja EU:n luontodirektiivin tiukasti suojelema laji. Vuoden 2019 uhanalaisuusluokituksessa liito-orava todettiin vaarantuneeksi lajiksi Suomessa.

Uhanalaiset linnut

Vantaalla pesii vuosittain säännöllisesti noin 110 lintulajia, ja niistä vajaa 20 on uhanalaisia lajeja. Uhanalaisista linnuista noin kolmannes on vesi- ja kosteikkoalueilla pesiviä lajeja, kolmannes metsälajeja ja loppukolmannes pääasiassa erilaisissa kulttuuriympäristöissä pesiviä lajeja.

Merkittävimmät lintuvedet ja -kosteikot on rauhoitettu tai muuten suojattuja elinympäristöjä. Pitkäjärvellä ja Pikkujärvellä tosin umpeen kasvu on pienentänyt vesilinnuille sopivaa elinympäristöä. Suuria metsäalueita on suojeltu lännessä Petikon–Vestran alueella ja idässä Sipoonkorvessa. Avoimia ja puoliavoimia maaseudun kulttuuriympäristöjä suosiville linnuille sopivia alueita on yhä paljon Vantaan- ja Keravanjokilaaksossa ja Sotungissa.

Vesistöjen ja kosteikkojen linnut

Vantaan merkittävimmät lintukosteikot ovat Pitkäjärven pohjukka, lähes umpeen kasvanut Pikkujärvi sekä Mätäojanlaakson luhta. Monipuolista lintulajistoa löytyy myös golfkenttien vesilammikoista. Vesi- ja kosteikkoympäristöissä pesivät uhanalaiset lajit Vantaalla ovat haapana, mustakurkku-uikku, liejukana, nokikana ja pajusirkku. Vielä 1980-luvulla pesimälajistoon kuuluneet puna- ja tukkasotka eivät enää pesi Vantaan alueella.

Silmälläpidettävistä lajeista silkkiuikku pesii tai ainakin yrittää pesintää joka vuosi Pitkäjärvellä, sen sijaan ruokokerttunen pesii runsaana esimerkiksi Pitkäjärven ja Pikkujärven ruovikkoluhdilla. Silmälläpidettävistä kosteikoilla pesivistä kahlaajista Vantaan pesimälajistoon kuuluu taivaanvuohi.

Metsälinnut

Metsissä pesiviä uhanalaisia lajeja Vantaalla ovat hiirihaukka, mehiläishaukka, huuhkaja, varpuspöllö, pyy, töyhtötiainen ja hömötiainen. Kaikki petolinnut ovat Vantaalla vähälukuisia, eivätkä uhanalaiset haukat ja pöllöt pesi täällä joka vuosi. Pyitä näkee ja kuulee vielä yleisesti laajimmilla metsäalueilla. Hömö- ja töyhtötiaiskantojen alamäki on ollut jyrkkä koko maassa. Vantaalla hömö- ja töyhtötiaisia elää laajoilla metsäalueilla Petikon-Vestran alueella ja Sipoonkorvessa. Talvisin hömötiaisia näkee lintulautojen vieraana yhtenäisten metsäalueiden liepeillä.

Silmälläpidettäviä metsissä pesiviä lajeja Vantaalla ovat muun muassa kanahaukka ja närhi. Pesinnän alkuvaiheessa molemmat lajit pysyvät melko näkymättömissä. Närhet liikkuvat ahkeraan syksyllä kerätessään talvivarastoja eri puolille metsää. Kanahaukan pääsee näkemään varmimmin talviaikaan, kun haukat tulevat taajamiin ravinnon perässä.

Kulttuuriympäristön linnut

Vantaalla pesivistä uhanalaisista linnusta varpunen ja tervapääsky ovat selvimmin rakennetussa ympäristössä pesiviä lajeja. Myös uhanalaiset räystäspääsky ja viherpeippo suosivat rakennettua kulttuuriympäristöä. Vantaalla on runsaasti maaseutumaista kulttuuriympäristöä, jossa pesivät uhanalaiset haarapääsky ja pensastasku. Vantaan pesimälajistoon kuulunut äärimmäisen uhanalainen peltosirkku on sen sijaan hävinnyt Vantaalta. Välillä koko Suomesta kadonnut viiriäinen yrittää tehdä paluuta Vantaan pesimälinnustoon.

Silmälläpidettävistä lajeista muun muassa kiuru, västäräkki ja harakka ovat Vantaalla vielä melko runsaita. Pikkutylli on huomattavasti vähälukuisempi, ja pikkutyllin pesimäpaikat Vantaalla lienevät pääosin ihmisen muokkaamissa ympäristöissä, kuten erilaisten varastointialueiden hiekkakentillä. Peltoaukeiden peltopyy hävisi Vantaan pesimälinnustosta 1980-luvulla.

Talvehtijat

Vantaalla talvehtii pesimälajistoon kuuluvien lintujen lisäksi pohjoisesta muuttavia uhanalaisten lajien yksilöitä. Niistä tutuimpia ovat pakkastalvisin koskien sulapaikoille ravinnonhakuun ilmestyvät koskikarat. Uhanalainen tunturikiuru talvehtii hyvin harvinaisena Vantaan täyttömäillä ja rikkaruohokentillä. Siellä linnuille on tarjolla runsaasti siemeniä syötäväksi.

Lepakot

Vantaalla selvästi runsaslukuisin lepakkolaji on pohjanlepakko. Kartoituksissa yleensä selvästi yli puolessa lepakkohavainnoista on kyse juuri pohjanlepakosta. Vantaalla havaitut muut lepakkolajit ovat viiksisiippa, isoviiksisiippa, vesisiippa, pikkulepakko, isolepakko ja korvayökkö. Suomen yhdeksästä lepakkolajista on siten seitsemän lajia tavattu Vantaalta, joskin isolepakosta on vain yksi tiedossa oleva havainto 2000-luvun alusta.

Vantaan parhaimpia lepakkoalueita ovat vuonna 2002 valmistuneen koko kaupungin kattavan kartoituksen perusteella Hämeenkylä–Hämevaara–Linnainen-alue ja Seutula. Pohjanlepakko menestyy hyvin erilaisissa ympäristöissä, ja pohjanlepakko on ollut jokaisen lepakkoselvityksen ylivoimaisesti runsain laji. Seuraavaksi eniten on viiksisiippahavaintoja. Viiksisiipan ja isoviiksisiipan erottaminen ei onnistu äänen perusteella. Viiksi- ja isoviiksisiipat tarvitsevat menestyäkseen vanhoja metsiä.

Viiksisiippojen jälkeen seuraavaksi eniten Vantaalla elää vesisiippoja. Vesisiipat tarvitsevat saalistuspaikoiksi vesistöjä, jotka voivat olla ihmisen kaivamia pieniä lampareitakin. Korvayökköjä tavataan eri puolilla Vantaata kulttuuriympäristöissä, kuten puutarhoissa ja kartanopuistoissa. Yksilömäärät ovat pieniä. Vantaalla säännöllisesti tavattavista lepakoista vähälukuisin on pikkulepakko. Pikkulepakkohavainnot ovat olleet enimmäkseen reheväkasvuisten rantojen tuntumasta niin veden kuin rantametsän yllä.

Kaikki lepakot ovat rauhoitettuja, ja niiden lisääntymis- ja levähdyspaikat ovat EU:n luontodirektiivin tiukasti suojaamia. Pikkulepakko on luokiteltu uhanalaiseksi lajiksi.

Saukko

Saukkohavainnot ovat Vantaalla viime vuosina lisääntyneet, ja saukko on hyvällä onnella mahdollista nähdä milloin vain esimerkiksi Vantaan- ja Keravanjoella, ja niiden suurimmissa sivupuroissa. Saukkoja on nähty myös Pitkäjärven ja Pikkujärven alueella. Saukon pesinnästä Vantaan alueella ei ole tehty havaintoja. Vantaalta kuitenkin löytyy jokien varsilta rauhallisia ja saukolle sopivia rantatöyräitä, jonne saukkonaaras voisi pesäkolonsa perustaa ja poikasensa synnyttää.

Saukko kuuluu EU:n luontodirektiivin tiukasti suojelemiin lajeihin. Vantaanjoen Natura-alueen suojeluperusteena on saukko yhdessä vuollejokisimpukan kanssa.

Perhoset

Vantaalla on tehty muutamia alueellisia perhos- ja kovakuoriaisselvityksiä. Myös harrastustoiminnan kautta saadaan havaintoja muun muassa Vantaan uhanalaisista hyönteisistä. Hyönteislajiston osalta tunnetaan Vantaalta parhaiten perhoset. Uhanalaisten perhoslajien määrä Vantaalla on 19. Silmälläpidettävistä perhosista on Vantaalta löydetty 22 lajia.

Perhosista huomattavimmat harvinaisuus- ja uhanalaislajistokeskittymät sijaitsevat Vehkalanmäellä ja Keimolan entisen radioaseman alueella sekä Viinikanmetsässä. Myös Tammiston luonnonsuojelualueella sekä Tuomelan tammimetsässä Hämeenkylässä on tavattu useita uhanalaisia perhoslajeja.

Vantaalla perhosia on suojeltu muun muassa raivaamalla perhosniittyjä talkoilla. Uhanalaisten lajien tunnettuja elinpaikkoja hoidetaan ja seurataan säännöllisesti. Monien perhoslajien toukat käyttävät ravinnokseen vain yhtä tai muutamaa ravintokasvia, joten ravintokasvien kasvupaikkojen säilyminen on elinehto myös perhosille.

Kovakuoriaiset

Vantaan tunnetuin kovakuoriainen on halavasepikkä. Tämän äärimmäisen uhanalaisen hyönteisen ainoat tunnetut elinpaikat ovat Vantaalla. Halavasepiköiden elinalue Mätäojanlaaksossa on rauhoitettu erityisesti suojellun lajin elinpaikkana. Sepiköitä on sittemmin löytynyt Pikkujärven ja Pitkäjärven pohjukan halavista ja mustuvapajuista. Pikkujärvi on rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi. Vantaan puoleinen Pitkäjärven vesialue ja rantaluhdat halavasepiköiden suosimine pajukkoineen on varattu yleiskaavassa luonnonsuojelualueeksi.

Mätäojan alue on kokonaisuudessaan lajistollisesti hyvin monimuotoinen kosteikko. Halavasepikän lisäksi alueella on tavattu myös muita huomionarvoisia kovakuoriaislajeja, kuten esimerkiksi haapanärviäinen, haapasyöksykäs ja viitosaatukainen.

Uhanalaisia kovakuoriaisia Vantaalla

  • Halavasepikkä Hylochares cruentatus gyllenhal
  • Hietaseppä Agrypnus murinus

Kasvit

Vantaan kasvillisuus tunnetaan melko hyvin, sillä kasvillisuudesta on valmistunut koko kaupungin kattava selvitys vuonna 1996. Sen jälkeen on tehty useita alueellisia kasviselvityksiä. Vantaalla on tavattu yli 780 eri kasvilajia. Vantaalla kasvaa kolme uhanalaista lajia: hirvenkello, keltamatara ja sääskenvalkku. Niistä keltamatara on Vantaalla selvästi runsain. Keltamatarat kukkivat vielä monin paikoin teiden pientareilla ja kedoilla eri puolilla Vantaata. Hirvenkellon ainoa tunnettu kasvupaikka on pellon reunassa Pyymosan lehdon eteläpuolella. Sääskenvalkkuja kasvaa vain luhtasuolla Mätäojan luonnonsuojelualueella.

Erityisesti suojeltavat putkilokasvit

  • Hirvenkello Campanula servicaria
  • (Keltahierakka Rumex maritimus)
  • (Metsälitukka Cardamine flexuosa)
  • Sääskenvalkku Malaxis monophyllos

Sääskenvalkun tunnetut kasvupaikat Mätäojansuolla ja muualla Mätäojanlaaksossa on suojeltu. Ravinteisilla soilla viihtyvä pieni kämmekkä löydettiin ensin Mätäojansuolta, joka rauhoitettiin vuonna 2002. Sen jälkeen sääskenvalkkuja on tavattu muualtakin Mätäojanlaaksosta.

Hirvenkello on suurikokoinen kellokasvi, jonka menestysvuodet Suomessa olivat kaskikulttuurin aikana. Nyt kasvupaikkojen umpeenkasvu on hävittänyt lajin monilta paikoilta. Vantaalla hirvenkellon ainoa tunnettu kasvupaikka on pellon reunassa Pyymosan lehdon eteläpuolella.

Metsälitukka ja keltahierakka eivät ole nykyisillä kasvupaikoillaan Vantaalla alkuperäisiä lajeja. Metsälitukkaa löytyi taimitarhasta Pakkalassa, jonne kasvi on levinnyt rikkaruohona taimien mukana Keski-Euroopasta. Vantaan keltahierakat Kulomäen ja Pitkäsuon täyttömäillä ovat kulkeutuneet kasvupaikoilleen ruoppausmaiden mukana. Keltahierakan tyypillisiä kasvupaikkoja ovat muun muassa liejuiset rannat.

Ajankohtaista