Vertaisohjaajavetoiset kuntosaliryhmät ja muut kuntosalit

Vertaisohjatut kuntosalit/kuntosaliryhmät on suljettu toistaiseksi (16.3.2020 alkaen). Kuntosalin asiakkaita ja vertaisohjaajia on tiedotettu asiasta tekstiviestein ja/tai sähköpostitse. Kevätkaudella harjoitelleet maksuttomat asiakkaat on siirretty automaattisesti syksyn 2020 harjoittelulistoille. Maksaville asiakkaille on soitettu asiasta erikseen ja kerrottu myös syyskauden alennetusta kausimaksusta (hyvityksenä kevätkauden keskeytymisestä). Tiedotamme ryhmissä olevia asiakkaita ja vertaisohjaajia elokuun puolivälin jälkeen (mahdollisesti viikolla 34–35) kuntosalitoiminnan tilanteesta syksyn osalta.

Woimanurkka

Vertaisohjaajavetoiset kuntosaliryhmät

Liikuntapalveluilla on kolme vertaisohjaajavetoisesti toimivaa seniorikuntosalia. Kuntosalit sijaitsevat Korson ja Hakunilan terveysasemilla sekä Laurea-ammattikorkeakoulun tiloissa. Lisäksi Koivukylän vanhustenkeskuksen kuntosalissa toimii yksi kuntosaliryhmä vertaisohjaajien johdolla. Toiminta toteutetaan vapaaehtoisten vertaisohjaajien, sosiaali- ja terveystoimen/ammattikorkeakoulun ja liikuntapalveluiden yhteistyönä. Ryhmät on suunnattu 60 vuotta täyttäneille (poikkeuksena Laurean ryhmät, jotka on suunnattu 70 vuotta täyttäneille).

Harjoittelu tapahtuu 10–15 (17) hengen ryhmissä. Ryhmissä on vertaisohjaajat, jotka opastavat asiakkaille kuntosalilaitteiden toimintaperiaatteen ja harjoittelupaikan toimintatavat. Vapaaehtoiset vertaisohjaajat ovat asiakkaiden tukena ryhmissä oman harjoittelunsa ohessa. Ilmoittaudu ryhmään ennen harjoittelun aloittamista. Ryhmäsi kokoontuu aina samaan aikaan, samana päivänä, ennakkoon määritellyn harjoittelukauden ajan.

Harjoitteluryhmissä tulee kyetä itsenäiseen harjoitteluun. Voit tarvittaessa ottaa avustajan mukaasi. Mikäli kuntosi on erityisen heikko, suosittelemme, että hakeudut lääkärin lähetteellä fysioterapian kuntoutukseen.

Toiminnan järjestäjät pidättävät oikeudet muutoksiin. Lisätietoja vertaisohjaajavetoisista kuntosaliryhmistä p. 050 314 6402, suositeltava soittoaika ma–ti ja to–pe klo 9.00–11.00.

Siirry sivulla

Muut kuntosalit

Hakunilan terveysaseman seniorikuntosali

Hakunilan terveysaseman seniorikuntosali on suljettu toistaiseksi (16.3.2020 alkaen). Kuntosalin asiakkaita ja vertaisohjaajia on tiedotettu asiasta tekstiviestein ja/tai sähköpostitse. Kevätkaudella harjoitelleet maksuttomat asiakkaat on siirretty automaattisesti syksyn 2020 harjoittelulistoille. Maksaville asiakkaille on soitettu asiasta erikseen ja kerrottu myös syyskauden alennetusta kausimaksusta (hyvityksenä kevätkauden keskeytymisestä). Tiedotamme ryhmissä olevia asiakkaita ja vertaisohjaajia elokuun aikana kuntosalitoiminnan tilanteesta syksyn osalta.

Viikko-ohjelma koostuu 60 min mittaisista vapaaehtoisten vertaisohjaajien luotsaamista harjoitusvuoroista.

Harjoittelukaudet

Kuntosalin harjoittelukausi koostuu varsinaisesta harjoittelukaudesta + nonstop -kaudesta. Varsinaisella harjoittelukaudella asiakas harjoittelee siinä ryhmässä, johon hän on ilmoittautunut (esim. ma klo 9.00–10.00). Nonstop-harjoituskaudella ryhmissä harjoitelleet asiakkaat voi harjoitella salissa erikseen ilmoitettavina ajankohtina.

Syyskausi 2020: ma 31.8.–pe 12.12.2020 (alustava)
Kevätkausi 2021: ma 11.1.–pe 24.4.2021 (alustava)

Kuntosalin kausimaksu

Alle 70 -vuotiaat maksavat 20 € /kausi/ryhmä. Lasku postitetaan asiakkaille. Maksu on perintäkelpoinen. Maksua ei palauteta.
Mikäli täytät kuluvan vuoden aikana vähintään 70 vuotta, voit harjoitella maksutta.

Ryhmät

ma 8.00–9.00, 9.00–10.00, 10.00–11.00, 12.00–13.00, 13.00–14.00
ti 8.00–9.00, 9.00–10.00,10.00–11.00, 11.00–12.00, 12.00–13.00, 13.00–14.00, 14.00–15.00
ke 8.00–9.00, 9.00–10.00, 10.00–11.00, 11.00–12.00, 12.00–13.00, 13.00–14.00, 14.00–15.00
to 8.00–9.00, 9.00–10.00, 10.00–11.00, 11.00–12.00, 12.00–13.00, 13.00–14.00, 14.00–15.00
pe 8.00–9.00, 9.00–10.00, 11.00–12.00, 12.00–13.00, 13.00–14.00

Ilmoittautumiset ryhmiin

Ilmoittautumiset syyskauden vapaille paikoille ainoastaan harjoittelukauden aikana p. 050 314 6402, suositeltava soittoaika ma–ti ja to–pe klo 9.00–11.00.
Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa omat yhteystiedot ja syntymäaika.

Korson terveysaseman Woimanurkka

Woimanurkka on suljettu toistaiseksi (16.3.2020 alkaen). Kuntosalin asiakkaita ja vertaisohjaajia on tiedotettu asiasta tekstiviestein ja/tai sähköpostitse. Kevätkaudella harjoitelleet maksuttomat asiakkaat on siirretty automaattisesti syksyn 2020 harjoittelulistoille. Maksaville asiakkaille on soitettu asiasta erikseen ja kerrottu myös syyskauden alennetusta kausimaksusta (hyvityksenä kevätkauden keskeytymisestä). Tiedotamme ryhmissä olevia asiakkaita ja vertaisohjaajia elokuun aikana kuntosalitoiminnan tilanteesta syksyn osalta.

Woimanurkan viikko-ohjelma koostuu 90 min mittaisista vapaaehtoisten vertaisohjaajien luotsaamista harjoitusvuoroista. Woimanurkka ei ole varsinainen kuntosali. Harjoittelu tapahtuu entisessä henkilöstöruokalassa eikä tilassa ole pukeutumis- ja peseytymistiloja.

Harjoittelukaudet

Syyskausi 2020: ma 31.8.–pe 12.12.2020 (alustava)
Kevätkausi 2021: ma 11.1.–pe 24.4.2021 (alustava)

Kuntosalin kausimaksu

Alle 70-vuotiaat maksavat 25 € /kausi/ryhmä. Lasku postitetaan asiakkaille. Maksu on perintäkelpoinen. Maksua ei palauteta.
Mikäli täytät kuluvan vuoden aikana vähintään 70 vuotta, voit harjoitella maksutta.

Ryhmät

ma 8.00–9.30, 9.30–11.00, 11.00–12.30, 12.30–14.00
ke 8.00–9.30, 9.30–11.00, 11.00–12.30 (naiset), 12.30–14.00
to 8.00–9.30, 9.30–11.00, 11.00–12.30, 12.30–14.00
pe 8.00–9.30, 9.30–11.00 (perjantain ryhmät vain yli 70-vuotiaille)

Ilmoittautumiset ryhmiin

Syyskauden vapaiden paikkojen tiedustelut ainoastaan harjoittelukauden aikana p. 050 314 6402, suositeltava soittoaika ma–ti ja to–pe klo 9.00–11.00.
Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa omat yhteystiedot ja syntymäaika.

Laurea-ammattikorkeakoulussa pidettävät kuntosaliryhmät senioreille

Laureassa pidetyt vertaisohjatut kuntosaliryhmät ovat toistaiseksi kesätauolla. Kevätkausi keskeytyi koronapandemian vuoksi suunniteltua aikaisemmin (13.3.2020 alkaen). Kuntosalin asiakkaita ja vertaisohjaajia on tiedotettu asiasta tekstiviestein ja/tai sähköpostitse. Kevätkaudella harjoitelleet asiakkaat on siirretty automaattisesti syksyn 2020 harjoittelulistoille. Tiedotamme ryhmissä olevia asiakkaita ja vertaisohjaajia elokuun aikana kuntosalitoiminnan tilanteesta syksyn osalta.

Laurea-ammattikorkeakoulussa (Ratatie 22, Tikkurila, 3.krs.) pidettävien senioreille suunnattujen ryhmien viikko-ohjelma koostuu 90 min mittaisista vertaisohjaajien luotsaamista harjoitteluvuoroista.

Ryhmät on suunnattu 70 vuotta täyttäneille tai kuluvan vuoden aikana 70 vuotta täyttäville vantaalaisille.

Kuntosalissa on pääasiassa paineilmatoimisia (HUR) laitteita. Puku- ja peseytymistiloja ei ole käytettävissä.

Harjoittelukaudet

Syyskausi 2020: ma 31.8.–pe 12.12.2020 (alustava)
Kevätkausi 2021: ma 11.1.–pe 24.4.2021 (alustava)

Kuntosalin kausimaksu

Ryhmät ovat maksuttomia.

Ryhmät

ma 9.00–10.30,10.30–12.00
ti 9.00–10.30
ke 9.00–10.30,10.30–12.00,12.00–13.30
to 9.00–10.30,10.30–12.00, 13.30–15.00
pe 9.00–10.30

Ilmoittautumiset ryhmiin

Syyskauden vapaita paikkoja voi tiedustella harjoittelukauden aikana p. 050 314 6402, suositeltava soitto-aika ma–ti ja to–pe klo 9.00–11.00.
Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa omat yhteystiedot ja syntymäaika.

Koivukylän vanhustenkeskuksen kuntosalin vertaisohjattu senioriryhmä 60+

Vertaisohjattu kuntosaliryhmä on toistaiseksi kesätauolla. Kevätkausi keskeytyi koronapandemoian vuoksi suunniteltua aikaisemmin (16.3.2020 alkaen). Kuntosalin asiakkaita ja vertaisohjaajia on tiedotettu asiasta tekstiviestein ja/tai sähköpostitse. Kevätkaudella harjoitelleet maksuttomat asiakkaat on siirretty automaattisesti syksyn 2020 harjoittelulistoille. Maksaville asiakkaille on soitettu asiasta erikseen ja kerrottu myös syyskauden alennetusta kausimaksusta (hyvityksenä kevätkauden keskeytymisestä). Tiedotamme ryhmissä olevia asiakkaita ja vertaisohjaajia elokuun aikana kuntosalitoiminnan tilanteesta syksyn osalta.

Itsenäistä kuntosaliharjoittelua vapaaehtoisten vertaisohjaajien kanssa. Ryhmä on suunnattu 60 vuotta täyttäneille vantaalaisille. Ryhmäläisten tulee kyetä itsenäiseen harjoitteluun.

Ryhmä

Ryhmä kokoontuu perjantaisin klo 10.00–11.00.

Harjoittelukaudet

Syyskausi 2020: ma 31.8.–pe 12.12.2020 (alustava)
Kevätkausi 2021: ma 11.1.–pe 24.4.2021 (alustava)

Kuntosalin kausimaksu

Alle 70-vuotiaat maksavat 25 € /kausi/ryhmä. Lasku postitetaan asiakkaille. Maksu on perintäkelpoinen. Maksua ei palauteta.
Mikäli täytät kuluvan vuoden aikana vähintään 70 vuotta, voit harjoitella maksutta

Ilmoittautumiset ryhmään

Syyskauden vapaita paikkoja voi tiedustella harjoittelukauden aikana p. 050 314 6402, suositeltava soitto-aika ma–ti ja to–pe klo 9.00–11.00.
Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa omat yhteystiedot ja syntymäaika.

Muut kuntosalit

Sosiaali- ja terveystoimen terapeuttisen harjoittelun salit

Sosiaali- ja terveystoimi myöntää käyttövuoroja hallinnoimiinsa liikuntatiloihin. Tiloja anotaan käyttölupahakemuksella. Käyttövuorot ovat maksuttomia kansanterveysjärjestöille.

  • Hakunilan päivätoimintakeskuksen kuntosali (30,5 m²), Laukkarinne 4
  • Tikkurilan terveysaseman terapeuttisen harjoittelun sali (40 m²), Kielotie 11 A
  • Myyrinkodin terapeuttisen harjoittelun sali (81 m²), Ruukkukuja 5

Nuorisopalveluiden kuntosalit

Useassa nuorisotalossa on jonkinlainen kuntosali tai voimailutila. Nuorisopalvelut myöntää tiloihinsa käyttövuoroja ensisijaisesti varhaisnuoriso- ja nuorisojärjestöille. Vapaaksi jääviä vuoroja myönnetään myös muille tahoille, kuten esimerkiksi eläkeläisyhdistyksille tai -ryhmille, seurakunnille ja urheiluseuroille. Eläkeläisyhdistyksille ja -ryhmille käyttövuorot ovat olleet toistaiseksi maksuttomia.

  • Havukosken nuorisotalon kuntosali (59 m²), Eteläinen Rastitie 14
  • Monitoimitila Arkin kuntosali (50 m²), Liesitori 1 A
  • Kanniston nuoriso- ja asukastila KanNu:n kuntosali (52 m²), Kenraalintie 6

Myyrmäen jäähallin voimailusali

Myyrmäen jäähallin voimailusali on tarkoitettu pääsääntöisesti järjestöjen käyttöön seuralle nimetyilä harjoitusvuorolla. Muut kuntalaiset voivat käyttää voimailutilaa vapaaksi jäävinä aikoina.Seuroille varatut vuorot näet Timmi-tilanvarausjärjestelmästä.

Liikuntapalveluiden hinnasto

Trio Sport Centerin voimailusali

Voimailusali on tarkoitettu pääsääntöisesti järjestöjen käyttöön seuralle nimetyilä harjoitusvuorolla. Muut kuntalaiset voivat käyttää voimailutilaa vapaaksi jäävinä aikoina. Seuroille varatut vuorot näet Timmi-tilanvarausjärjestelmästä.
Aukioloajat: ma - pe klo 7.00 - 21.00 ja la - su klo 11.00 - 19.00.

Liikuntapalveluiden hinnasto

Ajankohtaista


Twitter