Miten lapsen ja nuoren hyvä elämä Vantaalla toteutuu?

Lapsia, nuoria, lapsiperheitä ja lasten kanssa työskenteleviä kutsutaan osallistumaan Lapsiystävällinen kunta-toimintasuunnitelman laatimiseen.

Lapsiystävällinen kunta -työ Vantaalla on edennyt toimintasuunnitelman laatimiseen. Nykytilan kartoituksen perusteella on valittu viisi tavoitetta, joille nyt ideoidaan toimenpiteitä. Lapset, nuoret, huoltajat ja heidän kanssaan työskentelevät kutsutaan vastaamaan kyselyyn OsallistuvaVantaa.fi:ssä. Kyselyssä toivotaan mahdollisimman konkreettisia toimenpiteitä viiden tavoitteen alle. Tavoitteet ovat

1. Lasten ja nuorten osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia omaan arkeen kehitetään. Lapset ja nuoret kokevat, että heidän ajatuksensa huomioidaan aidosti.

2. Kaikki aikuiset ennaltaehkäisevät väkivaltaa, häirintää, välinpitämätöntä kohtelua ja hyväksikäyttöä sekä puuttuvat niihin välittömästi.

3. Kunnan viranhaltijat, työntekijät, luottamushenkilöt ja keskeiset sidosryhmät on perehdytetty lapsen oikeuksiin.

4. Lapsia koskevaa tutkimus-, kokemus- ja viranomaistietoa eritellään kunnassa niin, että keskiarvon sijaan pystytään analysoimaan eri lapsiryhmien tilanne (esim. koulukiusaamisen osalta ulkomaalaista syntyperää olevien ja toimintarajoitteisten lasten tilanne sekä kunnan sisäiset alueelliset erot).

5. Lapsen edun ensisijaisuus on otettu huomioon systemaattisesti ja kattavasti kaikissa yksittäistä lasta koskevissa hallinnollisissa päätöksissä.

Voit ideoida toimenpiteitä vain yhden tai useamman tavoitteen alle. Kysely on auki 20.9. asti. Tämän jälkeen kaupungin asiantuntija- ja koordinaatioryhmät viimeistelevät toimintasuunnitelman ehdotusten pohjalta. Seuraa Lapsiystävällinen kunta -työtä vantaa.fi:ssä.

Julkaistu: 7.9.2021 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter