Opetuslautakunnassa Kasvatuksen ja oppimisen vuoden ensimmäinen osavuosikatsaus

Opetuslautakunnan kokouksessa 11.5. käsiteltiin mm. vuoden 2020 ensimmäinen osavuosikatsaus sekä Patotien päiväkodin tarveselvityksen hyväksyminen. Ajankohtaisissa asioissa lautakunta sai toimialan palvelualuejohtajilta katsauksen varhaiskasvatuksen, koulujen ja oppilaitosten loppukevään järjestelyistä sekä oppivelvollisuuden laajentamisesta.

Toimialan toimintakulujen toteumaprosentti 30.4.2020 on 31,5 % (31.3.2020 oli 23,4 %) ja toimintatuottojen 34,1 % (31.3.2020 30,4 %). Toimintakulut ovat huhtikuun ennusteen mukaan alittumassa 1,3 milj. euroa. Toimintatuottojen ennustetaan huhtikuun ennusteessa alittuvan 3,7 milj. euroa. Alitusennuste johtuu mm. koronan vaikutuksesta varhaiskasvatuksen hoitopäivämaksukertymään.

Irtaimen omaisuuden määrärahan ennustetaan toteutuvan suunnitelman mukaisesti.

Toiminnan kehittäminen ja keskeiset muutokset

Varhaiskasvatus
Varhaiskasvatuspalvelujen piirissä on maaliskuussa ennen koronatilanteen vaikutusta ollut 376 lasta enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Kotihoidontuella on ollut vastaavasti 136 lasta vähemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna. Yksityisen varhaiskasvatuksen osuus on ollut 16,9 % (03/2020).

Henkilöstön määrä on pandemian aikana vähentynyt n. 30 % ja merkittävä osa varhaiskasvatuksen henkilöstöstä on siirtynyt määräaikaisesti sosiaali- ja terveystoimen tehtäviin.

Esiopetusta on tarjottu kotona oleville lapsille etäyhteyksien välityksellä.

25 päiväkotia suljettiin 6.4. lukien vähäisen lapsimäärän vuoksi. Avoimet päiväkodit, asukaspuistot ja hoitoapupalvelu suljettiin jo aiemmin pandemian leviämisen estämiseksi valmiuslain voimassaolon ajaksi. Varhaiskasvatuksen vuorohoitoyksiköt ovat toimineet 24/7 turvaten kriittisten alojen työntekijöiden lasten hoidon.

Varhaiskasvatuksen uuden VaSa-palvelun käyttöönotto alkoi esiopetukseen ilmoittautumisella 7.1.2020. Avoin kohtaamispaikka Koivukylässä aloitti toimintansa yhteistyössä sosiaali- ja terveystoimen kanssa.

Perusopetus
Peruopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa siirryttiin maaliskuun puolivälissä etäopetukseen. Hieman yli 2 % perusopetuksen oppilaista on lähiopetuksessa. Opetus ja opiskelu sähköisissä oppimisympäristöissä etäyhteydellä on sujunut olosuhteisiin nähden hyvin. Tällä hetkellä yhteensä 21 perusopetuksen koulua tai koulun toimipistettä on suljettu ja toiminta on keskitetty läheiseen alueen kouluun.

Etä- ja monimuoto-opetuksen antamisesta on annettu ohjeet, joilla ohjataan opetussuunnitelman mukaisen opetuksen antamista poikkeusolosuhteissa. Poikkeusolosuhteilla on tilapäistä vaikutusta myös nivelvaiheiden yhteistyörakenteisiin niin esiopetuksen kuin toisen asteen kanssa.

Toisen asteen koulutus
Toisen asteen koulutuksessa poikkeustilanne on tuonut haasteita toiminnan kehittämisen toteuttamiseen suunnitellusti. Oppivelvollisuusiän mahdolliseen nostamiseen ja kuntakokeiluun valmistaudutaan toisen asteen koulutuksessa.

Variassa on tavoitteena saada kokonaisuudessaan käyttöön tiimitoimintamalli, joka sisältää työn sisältöjen ja toimintatapojen uudistamisen. Työelämäyhteistyön painopisteenä on kumppanuussopimuksiin perustuvan yhteistyön sekä Varian tarjoamien koulutuspalveluiden kehittäminen ja tuotteistaminen kasvattaen samalla tavoiteopiskelijavuosimäärää hallitusti.

Ruotsinkieliset palvelut
Ruotsinkielisten palveluiden palvelualueelle palkattiin ruotsinkielisten palveluiden koordinaattori 2.3.2020. alkaen. Koordinaattori on hallinnollisen työn ohella kartoittanut ruotsinkielistä yhdistystoimintaa ja tehnyt palvelusuunnittelu-kyselyn lapsiperheille.

Ruotsinkielinen perusopetus ja lukiokoulutus jatkoivat Challenging Learning -projektin toteuttamista etäyhteyksien avulla. Ruotsinkielisen perusopetuksen opetussuunnitelmaa päivitettiin arvioinnin osalta ja ruotsinkielisessä lukiokoulutuksessa valmisteltiin uutta opetussuunnitelmaa. Pandemian vuoksi varhaiskasvatuksessa on ollut läsnä noin 20 % normaalista lapsimäärästä.

Opiskeluhuolto
Opiskeluhuollon yksikkö siirtyi perusopetuksen tulosalueelta yhteisiin palveluihin 1.1.2020 alkaen. Pandemiatilanteen takia kuraattorit ja psykologit siirtyivät 19.3.2020 alkaen pääosin etätyöhön. Poikkeustilanteessa on otettu käyttöön uusia digitaalisia välineitä asiakastyöhön ja muihin tapaamisiin. Yhteistä työtä sosiaali- ja terveystoimen kanssa on lisätty pandemiatilanteessa.

Talous- ja hallintopalvelut
Talous- hallintopalveluissa on alkuvuonna otettu Uusi Vantaan tuomia muutoksia haltuun ja suunniteltu muualle siirtyneiltä jäävien työtehtävien organisointia, mikä on osoittautunut haastavaksi. Henkilöstö on siirtynyt pääsääntöiseen etätyöhön kaupungin poikkeustilaohjeistuksen mukaisesti.

Lautakunta päätti merkitä kasvatuksen ja oppimisen toimialan vuoden 2020 ensimmäisen osavuosikatsauksen tiedoksi. (asia 7).

Patotien päiväkodin tarveselvityksen hyväksyminen

Vantaan väestöennusteen 1.1.2019‒1.1.2029 mukaan Myyrmäen suuralueen päiväkoti-ikäisten lasten määrän oletetaan kasvavan 752 lapsella. Patotien päiväkoti tarvitaan vastaamaan Myyrmäen alueen varhaiskasvatusikäisten lasten määrän kasvuun. Patotien uusi 192-paikkainen päiväkoti korvaa Patotien vanhan päiväkodin ja vastaa alueen lapsimäärän kasvuun.

Päiväkodin tilat koostuvat kotialuepareista ja yhteistiloista, jotka mahdollistavat iltakäytön. Myös päiväkodin piha-alue on alueen asukkaiden käytettävissä iltaisin.

Päiväkoti rakennetaan osoitteeseen Patotie 8, kaupungin omistuksessa oleville tonteille.

Lautakunta päätti esittää tekniselle lautakunnalle hyväksyttäväksi Patotien päiväkodin 24.4.2020 päivätty tarveselvitys ja sille kustannusennuste 8,2 milj. € (alv 0 %) (asia 8).

Esityslistalla lisäksi:

  • Päiväkoti Aisakellon lakkauttaminen 1.8.2020 alkaen (asia 13)
  • Päiväkoti Heporinteen lakkauttaminen 1.8.2020 alkaen (asia 14)

Lisäksi opetuslautakunta sai kokouksessaan tilannepäivityksen siitä, millaisia toimia kasvatuksen ja oppimisen toimialalla tehdään varhaiskasvatuksen, koulujen ja oppilaitosten loppukevään järjestelyissä, sekä oppivelvollisuuden laajentamisesta.

Kaikki asiat päätettiin esitysten mukaan tai vähäisin muutoksin. Esityslista kokonaisuudessaan

Julkaistu: 11.5.2020 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter