Nuoret eivät jää yksin pääkaupunkiseudulla – nuorisotyö reagoi nuorten yksilöllisen tuen tarpeeseen

Pääkaupunkiseudun nuorisotyössä on reagoitu pikavauhtia lisääntyneeseen yksilöllisen tuen tarpeeseen. Poikkeusoloissa erityistä huolta aiheuttaa niiden nuorten tilanne, jotka ovat vaarassa syrjäytyä tai jotka eivät koe oloaan turvalliseksi omassa kodissaan.

Yksilöllinen tuki muodostuu nuoren tarpeiden mukaan ja tukea tarjotaan etenkin verkon ja somen välityksellä, sekä myös puhelimitse ja tapaamalla nuoria.

Pääkaupunkiseudun nuorisotyö toimii tällä hetkellä digitaalisissa kanavissa sekä jalkautumalla kaduille ja julkisiin tiloihin. Sekä digitaalisessa että jalkautuvassa nuorisotyössä on huomioitu lisääntynyt yksilöllisen tuen tarve. Yksilöllisellä tuella tarkoitetaan nuorelle annettavaa henkilökohtaista tukea ja apua elämän haasteissa, reagointia huolta herättävissä tilanteissa sekä paneutumista nuoren tilanteeseen ja nuoren tarpeiden hahmottamista. Käytettävät työtavat ja toimenpiteet määrittyvät kunkin nuoren yksilöllisten tarpeiden pohjalta.

Keskustelut ja yksilötyön tarve syntyvät sekä nuorisotyöntekijöiden että nuorten omasta aloitteesta. Nuorisotyöntekijät pyrkivät havaitsemaan yksilöllisen tuen tarpeita somen välityksellä tapahtuvissa ryhmätoiminnoissa ja selvittävät onko yksilölliselle tuelle tarvetta. Alueellisissa nuorisotyöyksiköissä huolehditaan, että alueen nuorilla on tieto siitä, miten ja milloin ohjaajan voi tavata tarvittaessa kahden kesken. Ensisijaisesti nuoria kohdataan yksilöllisesti verkon ja somen välityksellä sekä puhelimitse. Tarvittaessa myös kasvotusten voidaan tavata esim. yhdessä ulkoilemalla, jolloin turvaetäisyydet on helppo huomioida.

Nuori voi kertoa nuoriso-ohjaajalle esimerkiksi ahdistuksestaan tai masennuksestaan. Nuoria puhuttaviksi teemoiksi poikkeusaikana ovat nousseet mm. huoli koulutehtävistä suoriutumisesta, huolet liittyen kotiin ja perheen taloudelliseen tilanteeseen, huolet tulevaisuudesta ja vallitsevasta koronatilanteesta sekä omasta ja läheisten terveydestä. Myös peruuntuneet kesätyöt ovat nousseet keskusteluissa huolenaiheena.

”Poikkeuksellisesta ajasta huolimatta ei tule unohtaa nuoren osallisuutta ja toimijuutta omaan elämäänsä. Nuori saattaa reagoida tilanteeseen aikuista huolettavalla tavalla, mutta on tärkeää, että nuori kokee tulevansa kuulluksi ja kohdatuksi ja voi vaikuttaa oman tilanteensa ratkaisemiseen. Nuori voi tarvita monenlaista yksilöllistä tukea elämäänsä, joten monialainen yhteistyö ja nuoren kannattelu on jokaisen ammattilaisen vastuulla,” sanoo Espoon kaupungin nuorisopalvelupäällikkö Merja Nordling.

”Nuorisotyön vahvuutena nuoren tukemisessa on kyky samanaikaisesti sekä myötäelää nuoren tilannetta, että katsoa tulevaan optimistisin mielin. Ei jätetä nuorta yksin.”

Sekä verkossa että jalkautuvassa nuorisotyössä yksilöllinen tuki on ensisijaisesti nuoren kohtaamista keskustelemalla. Yhdessä pohditaan, miten nuoren elämään voidaan saada tukea hänen toivomallaan tavalla. Jalkautuvassa nuorisotyössä voidaan havaita esimerkiksi alaikäisten päihteidenkäyttöä ja muuta ei-toivottua käyttäytymistä. Tarvittaessa voidaan nuoren suostumuksella tehdä ilmoitus etsivälle nuorisotyölle tuen tarpeesta. Vakavammissa tapauksissa voidaan myös tehdä normaaliin tapaan lastensuojeluilmoitus tai sosiaalihuoltolain mukainen ilmoitus täysi-ikäisestä nuoresta. Etsivä nuorisotyö toimii pääkaupunkiseudulla jalkautuvan nuoristyön lisäksi normaaliin tapaan.

Etsivä nuorisotyö tarjoaa ohjausta ja apua erityisesti koulutuksen tai työn ulkopuolella oleville nuorille. Tapaamiset toteutetaan poikkeustilanteessa pääsääntöisesti puhelu- tai videoyhteyksillä. Nuoret kaipaavat apua käytännön asioiden selvittelyssä, kuten Kelan kanssa asioimisessa ja työnhaussa. Lisäksi tukea ja ohjausta saa elämäntilanteen selkeyttämiseen, vaihtoehtojen kartoittamiseen ja tulevaisuuden suunnitteluun.

Pääkaupunkiseudun nuorisotyöntekijöitä työskentelee tällä hetkellä myös suomenkielisessä SekasinChatissa sekä ruotsinkielisessä Ärligt talat -chatissa, joissa nuoret voivat keskustella anonyymisti luotettavien aikuisten kanssa.

Julkaistu: 7.4.2020 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter