Kytöpuiston koulu voitti 30 000 euron arvosta työtä ja osaamista oppimisympäristön kohentamiseen

Lassila & Tikanojan järjestämässä kilpailussa haettiin lasten ideoita siitä, millä parannuksilla heidän kouluympäristöstään saataisiin entistä viihtyisämpi sekä paremmin oppimista tukeva.

Lassila & Tikanoja järjesti Suomen alakouluille oppimisympäristöoppi-kisan, jossa voittoon ylsi Kytöpuiston koulu Vantaalta. Palkinto on 30 000 euron arvosta työtä ja osaamista, jonka koulu saa, kun L&T toteuttaa Kytöpuistossa oppimisympäristön kohennuksen.

Kytöpuiston koulu on noin 430 oppilaan monikulttuurinen alakoulu Vantaan Koivukylän suuralueella. Sen koululaiset osallistuivat kilpailuun itse tekemällään videolla, jossa he kertoivat esimerkein, mitkä parannukset tekisivät koulusta viihtyisämmän.

Koulun pihalta ovat puuttuneet monipuoliset oleskelupaikat, kuten penkit ja katokset. Jalkapallo on suosittu välituntiharrastus, mutta maaliverkot voisivat olla paremmassa kunnossa.

”Nämä asiat eivät ole mittavia puutteita, mutta lasten kokemalle viihtyisyydelle niillä on suuri merkitys”, Kytöpuiston koulun rehtori Maarit Hosio sanoo.

Hosiosta oli ilo huomata, kuinka oma-aloitteisesti lapset lähtivät ideoimaan kisavideota. Koululaiset tutkivat ja tarkkailivat oppimisympäristöään ja keksivät paljon kohennettavaa.

Monipuoliset oleskelupaikat ovat Hosion mukaan tärkeitä, sillä jokaiselle lapselle on löydyttävä oma tapa viettää välituntia.

”Joku voi esimerkiksi kysyä, että entäs jos en haluakaan pelata jalkapalloa? Kun koulussa on paljon lapsia, niin on hyvä olla vaihtoehtoja.”

Lassila & Tikanoja on toimittanut kunnostusehdotuksen, jota koulun kanssa yhteistyössä käydään läpi.

”Erityisesti lasten toiveita on haluttu kuunnella tässä tarkkaan”, markkinointipäällikkö Piia Veikkolainen sanoo.

”He ovat toivoneet, että yhden sisäänkäynnin kohdalta kulkeutuisi vähemmän mutaa sisään, jotta sisätilat pysyisivät siistimpänä. Lisäksi lapset ovat nostaneet esiin juuri ulkoiluun, kuten koripalloon ja istuskelupaikkoihin, liittyviä ehdotuksia.”

Tällä hetkellä suunnitelmissa on, että pihalle tehtävät kunnostukset olisivat valmiita syksyllä koulun alkaessa

Tutustu Kytöpuiston koulun ja muiden alakoulujen kilpailuvideoihin Lassila & Tikanojan sivuilla:

https://tietopankki.lt.fi/oppimisymparistooppi/videogalleria

Julkaistu: 11.6.2021 
(muokattu: )