Digitaalista oppimista missä ja milloin tahansa – perehtyminenkin käy näppärästi verkossa

Meillä Vantaalla on tavoitteena vahvistaa henkilöstön ammatillista osaamista tarjoamalla mahdollisuus helppoon ja mukavaan digitaaliseen oppimiseen. Otimme syksyllä 2020 käyttöön uuden verkko-oppimisympäristö Oppivan, jota hyödynnetään henkilöstölle suunnatuissa koulutuksissa, valmennuksissa ja perehdytysohjelmissa

Ensimmäisenä Oppivaan avattiin lokakuussa 2020 itsenäisesti opiskeltava esimiesten HR-perehdytys, jonka tavoitteena on antaa kattava kokonaiskuva kaupungin HR-käytännöistä ja esimiehen roolista eri henkilöstöjohtamisen osa-alueilla. Aiheita ovat palvelussuhdekäytännöt, osaaminen ja kehittäminen, työkyky, työterveys ja työturvallisuus sekä HR-järjestelmät.

− Mielestäni kokonaisuus on kiitettävän arvosanan arvoinen, ja ihan Vantaan näköinen. Eri osa-alueet on paketoitu selkeästi omiksi kokonaisuuksikseen, mikä helpotti aiheisiin tutustumista. Materiaaleista myös ohjattiin kattavasti lisätiedon äärelle, kertoo esimiesperehdytystä ensimmäisten joukossa testannut HR-järjestelmäpäällikkö Mari Holkko, joka aloitti Vantaalla uutena esimiehenä marraskuussa 2020.

Marin mielestä on hienoa, että Vantaalla perehdytyksen voi suorittaa omaan tahtiin ja silloin kun siihen on mahdollista ottaa aikaa. Materiaaleihin on myös helppo palata tarvittaessa myöhemmin.

Oppivassa perehtyminen käy näppärästi esimiesten lisäksi myös kaikilta Vantaan uusilta työntekijöiltä. Vuoden 2021 alussa verkossa tutustuttavaksi avautui kaupunkitasoinen uusien työntekijöiden perehdytysvalmennus, jonka tavoitteena on valmentaa kaikki uudet työntekijät kaupungin strategisiin tavoitteisiin ja organisaatiokulttuuriin, tärkeimpiin palvelussuhdekäytäntöihin ja henkilöstöetuihin, osaamisen kehittämiseen, työhyvinvointiin ja työturvallisuuteen sekä Vantaan brändiin ja viestintään.

Kumppanuusmalli, jossa Itslearning yrityksenä vastaa alustan ylläpidosta ja tukee henkilöstökoulutuksen tekijöitä kouluttamalla alustan käyttöön ja konsultoimalla verkkokoulutusten rakentamista jatkossakin, on Vantaalla uusi tapa henkilöstökoulutuksissa.

Juttu on julkaistu Vantaan henkilöstökertomuksessa, josta löydät lisää työntekijöidemme ja työyhteisöjemme mielenkiintoisia tarinoita.

***

Tarinoita Vantaalta – kiinnostavia urapolkuja, rohkeita oman tiensä kulkijoita sekä monenlaisia kutkuttavia kertomuksia Suomen neljänneksi suurimmasta kaupungista.

Julkaistu: 28.5.2021 
(muokattu: )