Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti esittää hyväksyttäväksi Backaksen kartanoalueen kaavamuutosta

Kaupunkisuunnittelulautakunta kokoontui 11.2. Lautakunta päätti, että se esittää kaupunginhallituksen ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi Pakkalan ja Ylästön kaupunginosiin sijoittuvan Backaksen kartanoalueen asemakaavaa ja asemakaavamuutosta. Asemakaavalla suojellaan kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti arvokas Backaksen kartanoympäristö, sallitaan hieman uudisrakentamista suojelualueelle sekä mahdollistetaan liikerakennuksen rakentaminen entisen tallin ja puimalan yhteyteen. Lantala-nimisen rakennuksen tilalle varataan paikka päivittäistavarakaupalle. Ylästöntien uudesta liittymästä alueen itälaidalta järjestetään kaupan asiakas- ja huoltoajo, kartanoalueen ajoyhteydet ja kulku pysäköintialueelle. Lautakunta myös esitti, että ruuhkien välttämiseksi selvitettäisiin vielä mahdollisuudet järjestää liikenne kaupan pysäköintialueelle Ylästöntiestä eroavalla omalla kaistalla.

Esitys Veromiehen kaupunginosan nimen muuttamisesta Aviapolikseksi hylättiin

Lautakunta päätti hylätä nimistöryhmän esityksen Veromiehen kaupunginosan nimen muuttamisesta Aviapolikseksi äänin 10-6. Nimimuutoksen hylkäämistä kannattanut enemmistö perusteli kantaansa alueen historian kunnioittamisella. Veronmiehenkylässä (Skattmansby) asusti 1500-luvulla nimismies, verottaja, mistä kaupunginosa on saanut nimensä. Aviapolis-nimi on ollut alkuaan Ilmailulaitoksen yritysalueen markkinointinimi (2001) sekä suuralueen (2007) ja juna-aseman (2015) nimi. Aviapolis on myös nimi suuralueelle, johon sisältyvät Veromiehen kaupunginosan lisäksi Tammiston, Pakkalan, Ylästön, Viinikkalan ja Lentokentän kaupunginosat.

Alkavia asemakaavatöitä Tikkurilassa, Kivistössä, Hakunilassa ja Aviapoliksessa

Lautakunta merkitsi tiedoksi alkavia asemakaavamuutostöitä. Tikkurilassa Silkkitehtaantien kaavamuutoksessa Kielotien alkupäähän suunnitellaan liike- ja toimistorakennusten korttelialueiden muuttamista asuinkerrostalorakentamiseen soveltuviksi. Kivistössä ovat käynnistyneet Lumikvartsin ja Turkoosikehän kaavamuutokset, jotka sisältävät muun muassa runsaasti uutta Kivistön keskustaa täydentävää asuntorakentamista, yhteensä 3500 asukkaalle sekä erilaisia viher- ja puistoalueita. Hakunilan keskustan puolestaan suunnitellaan laajenevan käytöstä poistuvan Ojangon bussivarikon tilalle, jonne suunnitellaan 2500 asukkaan asuinaluetta palveluineen. Aviapoliksessa Markkatielle suunnitellaan uutta hotellia, toimistoa, palveluja, pysäköintilaitosta sekä asuntoja noin 300 asukkaalle. Toteuttajat valittiin suunnittelukilpailulla. Kivistön kaavoja lukuun ottamatta kaikki edellä mainitut kaavatyöt sijaitsevat tulevan Vantaan ratikan reitin vaikutusalueella.

Alkavista kaavatöistä tehdään aina osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kerrotaan suunnittelun lähtökohdista, kaavatyön etenemisestä ja siihen osallistumisesta. Vireille tulleiden kaavojen etenemistä voi seurata muun muassa internetissä www.vantaa.fi/ajankohtaiset_kaavat. Kaavaluonnoksen valmistuessa se tuodaan lautakunnan käsittelyyn, josta se etenee kaupunginhallituksen päätöksellä nähtäville.

Lisäksi päätettiin muun muassa:

  • Esittää hyväksyttäväksi asemakaavamuutosta Kuohukuja 1-3, Myyrmäki: Asemakaavamuutoksella esitetään purettavan Kuohukujan ostoskeskuksen paikalle uutta 8-kerroksista asuinrakennusta ja yksikerroksista liikerakennusta, yhteensä 3 645 k-m2. Autopaikat sijoittuvat osin pysäköintihalliin, jonka katolle tulee oleskelupiha, ja osin pysäköintitontille (asia 8).
  • Myydä tontit Martinlaaksosta Pohjola Rakennus Oy Suomelle omistusasuntotuotannon toteuttamista varten 2 490 960 euron kauppahinnalla (asia 12).
  • Myydä Yrjö ja Hanna -säätiölle Hämeenkylästä määräaloja vanhusten tehostetun asumispalveluyksikön rakentamiseksi 992 500 euron kauppahinnalla (asia 15).

Asia 11 Maa-alueen vuokraaminen grillikioskin pitoa varten Länsimäestä poistettiin listalta esittelijän toimesta.
Kaikki asiat päätettiin esitysten mukaisesti, lukuun ottamatta edellä mainittua hylkäävää päätöstä Veromiehen nimimuutosasiassa.

Esityslista kokonaisuudessaan: http://paatokset.vantaa.fi

Julkaistu: 11.2.2020 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter