Uudet valmiusasemat Myyrmäkeen, Tikkurilaan, Korsoon ja Hakunilaan

Vantaan kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 15.11. hyväksyä Myyrmäen, Tikkurilan, Korson ja Hakunilan valmiusasemien tarveselvitykset. Keski-Uudenmaan pelastustoimen toimintavalmiusaikojen parantamiseksi Vantaalle tarvitaan lähivuosina yhteensä neljä uutta valmiusasemaa. Vuosina 2022–2026 toteutettavista valmiusasemista on laadittu erilliset tarveselvitykset. Ennakoiden tulevaa hyvinvointialueuudistusta valmiusasemat voidaan toteuttaa esimerkiksi vuokrahankkeina.
Kokouksessa hyväksyttiin myös myönteisen erityiskohtelun ohjelman päälinjaukset vuodelle 2022. Lisäksi hallitus päätti lähettää kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi Rosenlundin asemakaavan Havukoskella.

Myönteisen erityiskohtelun ohjelma jatkuu

Kokouksessa päätettiin hyväksyä Vantaan kaupungin myönteisen erityiskohtelun toimintaohjelman vuoden 2022 päälinjaukset edellyttäen, että kaupunginvaltuusto hyväksyy niitä koskevat talousarvioesitykset.
Myönteisen erityiskohtelun ohjelma toteutetaan vuosina 2019–2022, ja sen tarkoitus on vähentää hyvinvointieroja kohdentamalla resursseja ja tukitoimia sinne, missä tuen tarve on tavallista suurempi. Ohjelmaa toteutetaan alueellisesti parantamalla valittujen kohdealueiden viihtyisyyttä yhteistyössä asukkaiden kanssa sekä kohdentamalla palveluja ja tukitoimia näille alueille. Tämän lisäksi toimintaohjelmalla pyritään mm. ehkäisemään nuorten syrjäytymistä ja varmistamaan nuorten kotoutumista. Ohjelmaan budjetoidaan vuosittain kaksi miljoonaa euroa.

Havukosken Rosenlundiin kaavoitetaan 24 pientalotonttia

Kaupunginhallitus päätti lähettää kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi Rosenlundin asemakaavan Havukoskella. Asemakaava mahdollistaa nykyisten asukkaiden pääsyn vesihuollon piiriin. Kaupunginvaltuuston vuonna 2007 hyväksymän yleiskaavan tavoitteet toteutuvat alueen täydennysrakentamisesta pientaloalueeksi maisemallisesti arvokas Hanabölen peltoalue huomioiden. Alueella on tällä hetkellä muutamia asuinrakennuksia, sekä luoteisosassa metsää. Uusi asemakaava mahdollistaa yhteensä 24 erillispientalotonttia ja näihin liittyviä talousrakennuksia sekä yhden maatilan talouskeskusten korttelialueen.

Julkaistu: 15.11.2021 
(muokattu: )