Yleiskaava nähtäville keskustelua ja mahdollisia muistutuksia varten

Kaupunginhallitus päätti asettaa Vantaan yleiskaavaehdotuksen nähtäville. Kaavaluonnoksesta ehdotukseen on tehty useita muutoksia niin karttaan kuin määräyksiin. Lausunnoista nousi esimerkiksi tarve täsmentää kaupan ohjaamista, naapurikuntiin vaikuttavia ratkaisuja kuten lentoradan linjaus Tuusulan puolella sekä Myös Natura 2000 – verkoston alueet on nostettu omalla merkinnällään näkyviin yleiskaavakartalle.

Vaikutusten arviointien suosituksien pohjalta muutettiin mm. kaupan määräyksiä sekä asuntoalueiden ja Vierumäen työpaikka-alueen rajauksia luontoarvojen mukaan. Elinkeinopoliittisen vaikutusten arvioinnissa nostettiin silti esiin huoli kaupunkirakenteen yksipuolistumisesta. Siksi ehdotukseen on muutettu luonnoksen asumiseen muuntuvia alueita asumisen ja työpaikkojen tai kaupan alueiksi.

Luonnoksesta saaduissa mielipiteissä näkyivät mm. liikenneratkaisut ratikka ja maantie 152 jatke. Ratikan osalta korostuivat ratikan varren asuntoalueiden muutokset: Hakkila on ehdotuksessa pientaloalue. Maantie 152 kaivattiin vaihtoehtoa Tuusulan puolelle ja kommentoitiin myös useita eritasoliittymävarauksia, joita on nyt ehdotukseen karsittu.

Asumisen varauksia päätettiin poistaa tai palauttaa pientaloalueiksi mm. Linnaisissa, Myyrmäessä, Rekolassa, Havukoskella ja Vaaralassa, missä mm. Fazerin viereiset asumisen varaukset muutettiin asumisen ja työpaikkojen alueeksi. Lisäksi Rukinpyörän alueella muutettiin voimassa olevan yleiskaavan asuntoalue virkistysalueeksi. Määrällisesti asuinalueiden vähennykset vastaavat arviolta noin 2500 - 3800 asukkaan kasvua.

Yleiskaavaehdotuksen vuorovaikutusalkaa huhtikuussa. Ehdotuksesta pyydetään lausuntoja ja asukastilaisuuksia järjestetään kolme. Yleiskaavaehdotuksesta voi jättää muistutuksia nähtävillä olon aikana niin kirjaamoon kuin sähköisen järjestelmän kautta. Kaupunginhallitus päätti jatkaa nähtävillä oloaikaa 18.6. saakka, ja nähtävillä oloaika on vähintään 30 päivää. Tilanteen salliessa yleisötilaisuuksia järjestetään syyskaudella.

Äänestyksen jälkeen päätettiin lisätä kaavamerkintään, että Porttipuistossa päivittäistavaramyymälät tulee sijoittaa kaupallisten palveluiden alueelle.

Elmon uimahallin suunnittelu jatkuu

Kaupunginhallitus hyväksyi Elmon uimahallin tarveselvityksen, jossa on tarkasteltu muun muassa pääaltaan mahdollisia eri kokoja, allasvalikoimaa ja niiden mahdollistamia toimintoja. Korson koulun yhteydessä olevan uimahallin poistuessa käytöstä alueelta poistuvat uimahallipalvelut. Elmon uimahalli on mitoitettu noin 1 000 kävijälle päivässä. Sen pääallas on 10-ratainen 50 metrin mittainen teräsallas.

Tikkurilaan 256 lapsen päiväkoti

Kaupunginhallitus hyväksyi Lauhatien päiväkodin tarveselvityksen. Viertolan kaupunginosaan, lauhatielle rakennetaan päiväkoti 256 lapselle. Päiväkotiin tulee myös yhteistiloja, jotka mahdollistavat iltakäytön. Päiväkodin piha-alue on iltaisin alueen asukkaiden käytettävissä. Rakennuspaikalta puretaan Kurjenpolven päiväkoti. Uuden päiväkodin kustannusarvio on 9,47 miljoonaa euroa.

Hyvinvointikatsaus valtuustolle

Kaupunginhallitus vie valtuustolle tiedoksi hyvinvointikatsauksen vuodelta 2019. Sen perusteella työtä terveellisten elintapojen tukemiseen tarvitaan edelleen ja erityistä huomiota tulisi kiinnittää arkiaktiivisuuden ja terveellisen ravitsemuksen tukemiseen. Alueellisten ja asukkaiden välisten hyvinvointierojen kaventamiseen tähtäävien toimenpiteiden jatkaminen todetaan tärkeäksi ja suunnittelussa on huomio kiinnitettävä kunkin ikä- ja asukasryhmän erityispiirteisiin. Työikäisten ja iäkkäiden tapaturmien seuraukset näkyvät henkilökohtaisessa hyvinvoinnissa ja sitovat yhteiskunnan varoja. Ulkomaalaistaustaisten työllisyyttä ja koulutusta tukevat toimet ovat jatkossakin tärkeitä. Ulkomaalaistaustaisilla työttömyys on noin kaksi kertaa yleisempää kuin kantaväestöllä.

Julkaistu: 6.4.2020 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter