Aviapolis avautuu pian somevaikuttaja Linda Ekrothin silmin

Linda Ekroth
Linda Ekroth / Kuva: Tinja Ekroth

Millaista on arki Vantaan Aviapoliksessa nyt ja tulevaisuudessa? Somevaikuttaja Linda Ekroth kuvaa asuinaluetta ja sen herättämiä tunnelmia 25.–29. kesäkuuta.

Vantaalaisen Lindan kotikulmat vaihtuvat, kun hän muuttaa hetkeksi Aviapoliksen Perintötielle. Aviapoliksen alueen kehittämisryhmän kanssa tehdyn yhteistyön ajan Lindan uusi koti on kaksio Perintötiellä, kivenheiton päässä Helsinki-Vantaan lentoasemasta, Kauppakeskus Jumbosta ja Backaksen kartanomiljööstä. YIT:n rakennuttama asunto on valmistunut viime vuonna.

Linda Ekroth on tullut tutuksi erityisesti lifestyle-aiheita ja asumista käsittelevistä Youtube-videoista ja Instagram-sisällöistä. Ekrothin kanavilla on yhteensä reilut 110 000 seuraajaa. Viime vuonna hänen seuraajansa pääsivät eläytymään muun muassa Ekrothin asuntoprojektiin, jonka päätteeksi hän osti oman kodin Vantaalta.

Vaikka olen asunut Vantaalla jo pidemmän aikaa, ei Aviapoliksen alue ole minulle kovin tuttu. Siksi onkin mielenkiintoista tutustua juuri siihen paremmin. En tiedä vielä yhtään mitä odottaa viikolta, mutta olen avoimin mielin liikkeellä! Mielestäni on todella jännää ja virkistävää päästä toteuttamaan näin erilaista kampanjaa, Linda Ekroth kertoo.

Ihmiset tekevät kaupungin – vaikuttajat kertovat nyt kotikaupungistaan

Vantaan kaupunki on tänä keväänä tehnyt yhteistyötä vantaalaisten somevaikuttajien kanssa. Vaikuttajat avanneet seuraajilleen näkökulmia Vantaaseen ja vantaalaisuuteen. Viikko Aviapoliksessa -kampanja on osa tätä yhteistyötä.

Kampanjaan haettiin vantaalaista vaikuttajaa, joka tekee sisältöjä erityisesti asumisesta ja suhtautuu kotikaupunkiinsa positiivisesti, tuottaja Taija Penttilä kertoo.

Viikko Aviapoliksessa -kampanjan aikana Linda Ekroth tutustuu Aviapoliksen alueeseen ja sen palveluihin. Kampanjan myötä niin vantaalaiset kuin muualla asuvatkin pääsevät kurkistamaan, millaisina Aviapolis ja alueen uudet suunnitelmat näyttäytyvät parikymppiselle nuorelle naiselle.

Vantaan kaupungin lisäksi Aviapoliksen alueen kehittämisryhmään kuuluvat LAK Real Estate, NCC, Skanska, SRV ja YIT.

Seuraa somessa

Instagram: @lindaekroth, @vantaankaupunki
Youtube: Linda Ekroth

Julkaistu: 22.6.2020 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter