Vastaa kyselyyn 19.6. mennessä ja vaikuta Länsimäen kehitykseen

Länsimäki

Länsimäkeen Kaakkois-Vantaalle ollaan suunnittelemassa uutta kaavarunkoa, joka ohjaa alueen tulevaa kehittämistä. Asukkaille ja muille asiasta kiinnostuneille on avattu verkkokysely, jossa voi kertoa toiveensa kehityksen suunnasta. Kysely on auki 19.6. saakka.

Kyselyssä voi kertoa mielipiteensä muun muassa alueen ulkoilureittien, julkisen liikenteen, pysäköinnin ja palveluiden kehittämisestä. Lisäksi voi ottaa kantaa esimerkiksi siihen, pitäisikö Länsimäkeen rakentaa korkeita rakennuksia.

Länsimäen keskustaa ja sen lähiympäristöä kehitetään tulevaisuudessa monin tavoin. Suunniteltu Vantaan ratikka parantaa alueen yhteyksiä Mellunmäen ja Tikkurilan suuntiin ja tuo mukanaan uutta rakentamista.

Länsimäen kehittämisessä keskeisiä asioita ovat muun muassa ratikan mahdollistama täydennysrakentaminen sekä uusi asuinalue, jota suunnitellaan Länsimäen koillisosaan, lähelle Porvoonväylää. Lisäksi halutaan mm. parantaa kävely-ympäristöä Länsimäen kirjastolta Mellunmäen metroasemalle kulkevan reitin varrella ja uudistaa Länsimäen pysäköintiratkaisuja.

Julkaistu: 8.5.2020 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter