Tikkurilassa Haxasin pihapiiriä täydennetään pien- tai rivitaloilla (nro 002430)

Suojeltu päärakennus

Kuva:Vantaan kaupunginmuseo.

Suunniteltavaan alueeseen kuuluu Ohratien, Elopolun, Satopolun ja Korsipolun rajaama tontti osoitteessa Ohratie 8 sekä korttelia ympäröivät katualueet. Historiallisesti arvokkaat päärakennus ja makasiinirakennus suojellaan myös jatkossa.

Alueesta on tulossa asuinpientalojen korttelialue (AP), jonka suurin sallittu kerrosluku on kaksi.

Kaavamuutoksen myötä alue tiivistyy maltillisesti. Voimassa olevassa asemakaavassa historiallisesti arvokkaiksi määritellyt rakennukset suojellaan myös jatkossa. Uudisrakennukset sovitetaan osaksi pihapiiriä. Tontin arvopuut säilytetään.

Alustavissa suunnitelmissa pihapiiriä on täydennetty sijoittamalla tontin pohjois- ja länsilaidoille uusia pientaloja, joissa on 1–3 asuntoa/rakennus. Rakennusten koko, kattomuoto ja julkisivumateriaalit liittävät uudisrakentamisen olemassa olevaan ympäristöön. Rakennusoikeuden lisäys on enimmillään 1200 k-m².

Hakija:

Kaavamuutosta on hakenut alueen maanomistaja, jonka tavoitteena on tontin täydennysrakentaminen.

Kaavan asiakirjat:

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, päivitetty 17.3.2020|

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 2.3.2020

Tikkurilassa oli tarkoitus pitää asukastilaisuus 31.3.2020. Diaesitykseen on koottu sisältöä, jota oli tarkoitus esitellä tilaisuudessa.

Lisätietoja:

Tuuli Huhtala
asemakaava-arkkitehti
tuuli.huhtala@vantaa.fi

Julkaistu: 27.2.2020 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter