Haastavista olosuhteissa syntyi Kohti tuntematonta -näyttely

Arkussa voi pötkötellä. Museomestari Mats Miinalainen sai erikoispalkkion Kohti tuntematonta -näyttelystä.

Museomestari Mats Miinalaista motivoi uuden oppiminen sekä työn vapaus ja merkityksellisyys.

Mats Miinalainen on työskennellyt Vantaan kaupunginmuseolla museomestarina noin 2,5 vuotta. Viime vuonna hänet palkittiin Vantaan kaupungin erikoispalkkiolla Kohti tuntematonta -näyttelyn erinomaisesta rakennustyöstä kiistattoman kireässä aikataulussa. Miinalaisen erikoispalkkio oli lahjakortti Stockmannille.

– Näyttelyä edelsi monia hankalia vaiheita: museolle oli tulossa hissiremontti, joka viime metreillä siirtyikin seuraavalle vuodelle. Tämä rassasi näyttelyn suunnittelua sekä aikataulua pitkin matkaa. Näistä haastavista lähtöolosuhteista käsin projekti sujui ja eteni todella hyvin, kiittelee Matsin esimies, museopalveluiden päällikkö Marjo Poutanen.

Kohti tuntematonta -näyttelyssä vaadittiin erilaisten interiöörien rakennustyötä, ja siinäkin Matsilla oli erityistä osaamista museomestarina.

– Teen töitä näyttelyiden suunnittelun ja toteutuksen, logistiikan, tilojen ja laitteistojen ylläpidon, hankintojen ja kokoelmien säilyttämisen parissa. Työssäni minua motivoi uuden oppiminen sekä vastuu ja vapaus tekemisessäni, esimerkiksi näyttelyiden rakentamisessa. Koen, että työlläni on merkitystä, Miinalainen kertoo.

– Tavoitteeni vuodelle 2020 on saada museomestarin paperit ja valmistua museomestarikoulutuksesta, ja sen jälkeen päästä hyödyntämään koulutuksen mukana tulleita oppeja tulevissa näyttelyissä sekä kehittämään itseäni vielä lisää, Miinalainen kertoo.

Vuonna 2019 erikoispalkkion erinomaisesta työsuorituksesta sai yhteensä 1 777 Vantaan kaupungin työntekijää. Tällainen palkittava työsuoritus voi olla esimerkiksi toimintasuunnitelman tavoitteen toteutuminen erinomaisesti, haastavan kehittämisprojektin erinomainen toteutus tai omiin työtehtäviin kuuluvassa yksittäisessä tehtävässä suoriutuminen erinomaisesti.

Vielä ehtii tutustua näyttelyyn

Kohti tuntematonta -näyttely kertoo kuolemasta: sen eri vaiheista, siihen valmistautumisesta, itse kuoleman hetkestä, hautauksesta, surusta ja muistamisesta sekä siitä mitä meistä jää jäljelle kuoleman jälkeen. Näyttely on esillä Vantaan kaupunginmuseolla (Hertaksentie 1) 17. huhtikuuta 2020 asti.

Tutustu näyttelyyn museon sivuilla.

***

Tarinoita Vantaalta – kiinnostavia urapolkuja, rohkeita oman tiensä kulkijoita sekä monenlaisia kutkuttavia kertomuksia Suomen neljänneksi suurimmasta kaupungista.

Julkaistu: 5.3.2020 
(muokattu: )

Kaupungin kasvot

Ihmiset ja tarinat

Ajankohtaista

Twitter