Reilu Vantaa

Reilun kaupan hunajaa ja banaaneja

Reilun kaupan kaupunkina Vantaa edistää toiminnallaan eettistä kulutusta, kestävää kehitystä ja oikeudenmukaista maailmankauppaa. Vantaa on ollut Reilun kaupan kaupunki vuodesta 2015. Arvonimi tukee Vantaan vastuullisuustavoitteita ja resurssiviisauden tiekarttaa.

Reilun kaupan kaupungissa keskeistä ovat vastuulliset hankinnat. Reilun kaupungin kriteereihin kuuluu myös muun muassa, että Reilun kaupan tuotteita käytetään kaupungin tilaisuuksissa sekä kaupungissa toimivissa työpaikoissa. Kaupungissa toimii Reilun kaupan kannatustyöryhmä ja reilua Vantaata on mukana rakentamassa myös vantaalaisia yrityksiä, yhdistyksiä ja seurakuntia. Viestimme aktiivisesti Reilun kaupan toiminnasta ja osallistumme Reilu kauppa ry:n kampanjaviikoille.

Pyrimme kaikissa hankinnoissamme minimoimaan riskin, että niiden tuotannossa on käytetty lapsityövoimaa, loukattu muulla tavoin työntekijöiden oikeuksia tai aiheutettu vahinkoa ympäristölle. Reilun kaupan ansiosta kehitysmaiden viljelijät ja työntekijät saavat mahdollisuuden parantaa toimeentuloaan sekä päättää itse omasta tulevaisuudestaan. Kuntalaiset ja yhteistyökumppanimme odottavat meiltä vastuullisuutta, ja Reilun kaupan kaupungin arvonimi on yksi keinoistamme rakentaa strategiamme mukaista vastuullisempaa Vantaata.

Miten osallistua Reilun Vantaan rakentamiseen?

Reilu kaupunki tehdään vantaalaisten voimin, ja mukaan tarvitaan koko yhteisö. Haluamme levittää reilua sanomaa niin yrityksissä, työpaikoilla, yhdistyksissä, seurakunnissa kuin kouluissa.

Osallistu kuntalaisena

Jokainen voi omalta osaltaan olla mukana tekemässä Reilua Vantaata. Helpoin tapa on ostaa Reilun kaupan tuotteita kotiin ja lahjaksi – Suomessa myydään yli 1 200 Reilu kauppa -sertifioitua tuotetta banaaneista jalkapalloihin ja joulutähdistä kosmetiikkaan. Voit myös esimerkiksi ehdottaa lähikauppaasi tai suosikkiravintolaasi Reilun kaupan kahvia tai muita tuotteita, mikäli niitä ei sieltä jo löydy. Vantaalaisia reiluja yrityksiä ja yhteisöjä on lueteltu tällä sivulla.

Tai voit “reiluttaa” työpaikkasi: Reilun kaupan työpaikka käyttää reilua kahvia ja teetä ja viestii vastuullisesta valinnastaan esimerkiksi osallistumalla jokavuotiseen Reilun kaupan viikkoon tai tuomalla tilaisuuksissa esiin tarjoilujen reiluuden.

Osallistu yrityksenä tai yhteisönä

Vantaalaiset työpaikat, yhdistykset, kahvilat, ravintolat ja hotellit voivat liittyä Reilu Vantaa -työhön ottamalla yhteyttä Vantaan Reilun kaupan koordinaattoriin. Kannustamme pieniä ja suuria vantaalaisyrityksiä ja -yhteisöjä mukaan reiluiksi yhteisöiksi, jotka käyttävät Reilun kaupan tuotteita ja viestivät vastuullisista valinnoistaan. Pienilläkin työyhteisön hankinnoilla on merkitystä edistäessämme Reilun kaupan visiota paremmasta tulevaisuudesta. Esimerkiksi taukohuoneen kahvin ja teen vaihtaminen reiluksi tai reilusta materiaalista valmistetut harrastustarvikkeet tai liikelahjat ovat arjen hyviä tekoja.

Yritykset voivat myös liittyä mukaan Reilu kauppa ry:n Reiluksi työpaikaksi. Vantaan Reilun kaupan koordinaattorilta voit kysyä mahdollisuudesta saada tukea tempausten ja tapahtumien järjestämisessä. Reilu Vantaa toimii mielellään kumppanina Reilua kauppaa ja vastuullisuutta edistävissä tapahtumissa!

Reilua Vantaata tekemässä

Vantaan kaupunki kerää tälle sivulle tietoja kahviloista, ravintoloista, myymälöistä, työpaikoista ja yrityksistä, jotka myyvät tai käyttävät Reilun kaupan tuotteita. Alla on listattu reiluja vantaalaiskohteita. Puuttuuko sinun yrityksesi listasta? Ilmoita yrityksesi Reilun Vantaan koordinaattorille.

Kahvilat ja ravintolat

Myymälät

Reilun kaupan tuotteita löydät myös lähes kaikista ruokakaupoista ja tavarataloista.

Seurakunnat

Kaikki Vantaan seurakunnat ovat mukana:

  • Hakunilan seurakunta
  • Hämeenkylän seurakunta
  • Korson seurakunta
  • Rekolan seurakunta
  • Tikkurilan seurakunta
  • Vantaankosken seurakunta
  • Vanda svenska församling

Reilun kaupan koulun arvonimen saaneet oppilaitokset

Työpaikat ja yritykset

Yhdistykset ja yhteisöt

Ajankohtaista

Twitter